Sisustusjuttuja pitkästä aikaa!
Ollaan korkattu kesähuone käyttöön jo muutama viikko sitten. Bebe viihtyy hyvin täällä, muutenkin kuin vain päiväunilla. Yleensä ollaan partsilla silloin, kun ulkona on vähän huonompi sää ja minä lueskelen usein soffalla omia lehtiä, kun Bebe vetelee sikeitä vieressä. Ja nyt viihdytään täällä me aikuisetkin paremmin, kun ollaan saatu enemmän suojaa.
Meidän kesähuoneen pohja on todella kiva, kun se on sellainen neliönmallinen eikä kapea suorakaide, joka on paljon haastavampi sisustaakin. Ainoa miinus on siinä, että se on kokonaan lasia lattiasta kattoon. Toki valo pääsee ihanasti sisään joka paikasta, mutta yksityisyys on täysin kateissa. Monet meidän naapureista on asennuttaneet sälekaihtimet koko huoneeseen, mutta minusta se veisi liikaa valoa. Viime kesänä kokeiltiin sellaisia lasiin kiinnitettäviä "huurretarroja", mutta nepä lähtivät pakkasilla irtoilemaan reunoista. Tänä kesänä kokeiluun pääsivät Ikean suihkuverhot. Heh, kuulostaa hurjalta! Alunperin tarkoitus olikin etsiä valkoista vahakangasta, josta olisin ommellut sellaisen näkösuojan. En kuitenkaan löytänyt mieleistä, joten ostin Ikeasta edullisesti valkoisia suihkuverhoja, ompelin ne yhteen ja kiinnitin verhonipsukoilla parvekkeen kaiteeseen.
Toistaiseksi ollaan ainakin oltu hirmu tyytyväisiä! Suoja on pujoteltu tukipalkkien ja lasin väleistä, jotta se pingottui paremmin eikä niin räpätä tuulessa. Katsotaan miten tuo reagoi sitten pakkasiin. :)
