lauantai 1. maaliskuuta 2014

"How lucky I'm to have something that makes saying goodbye so hard"


Täällä taitaa olla tekeillä Hemma i Helsingforsin viimeinen postaus. Postaus, jonka tekemistä on pitkään lykätty ja hyvin hartaasti harkittu. Blogi on ollut minulle ihana harrastus melkeinpä kolme vuotta ja antanut mahdollisuuden uppotua lempipuuhiini, seurata muiden koteja, inspiroitua ja ennen kaikkea inspiroiduttaa teitä mahtavia lukijoita. Nyt elämässä on monta muuta asiaa, jotka ovat ainakin hetkellisesti ottaneet tähän harrastukseen tarvitun aikani ja Bebeläinen on niistä ehdottomasti tärkein.

Kotimme sisustuskuvia ja DIY-inspiraatio kuvia voit jatkossa seurata Style Roomin kautta
KLIK!

"Never say goodbye,
because saying goodbye means going away,
and going away means forgetting"
- Peter Pan

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Mukana meidän arjessa


Arki-illat leikitään ja löhöillään Beben kanssa. Uusimmassa leikissä lämpömittari toimii puhelimena ja kovaa huudetaan "offaa" eli soitetaan Moffalle. :)


Kevättä kohden mennään myös vaatetuksessa! Eilinen aamu oli minun vuoro hoitaa dagisvienti ja kuva napattu matkalla töihin. Mukana käsilaukun lisäksi läppärisalkku ja eväspussi. 



Viime työpäivät ovat menneet puhelinpaltsuissa.


Eilen meni sen verran myöhäiseksi, että nautin illallisen Beben iltapuuron aikaan. Tuo aiemmin laittamani tonnikala-couscoussalaatti on niin nam! :)


Oma iltahetki uutisten ja viilin parissa...


Ja loppuun viikon piristyskuva meidän tähdestä. Kuvassa vilahtava ihana Marimekon mekko tuli lahjana kummilta ja oli ensimmäinen vaate, jonka Bebe on itse valinnut päälle. Aiemmin häntä ei ole kiinnostanut mitä hänelle pukee, mutta tämän mekon kohdalla tapahtui poikkeus. Onhan se kyllä niin värikäs ja kaunis, ja huomaatteko - Bamse kulkee vieläkin mukana<3

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Clean desk policy

 
Sunnuntain sisustusvinkkinä ja arjenhelpottajaksi!

Ollaan kaksi viimeistä viikonloppua käyty rauhassa läpi meidän kaappeja ja heitetty pois paljon ylimääräistä tavaraa. Otettiin tavoitteeksi saada kaikki pinnat puhtaaksi turhasta tavarasta ja se tarkoitti sitä, että jokaiselle tavaralle olisi löydyttävä järkevä säilytyspaikka. Esimerkiksi meidän valkoisesta arkistokaapista lähti jätesäkillinen turhaa paperia kierrätykseen ja keittiön kuivatarvikkeiden säilytyskaapista pussillinen vanhaksi menneitä jauhoja sekä muita maustepusseja roskiin. Käytiin samalla läpi keittiön tasot ja siivottiin kaappeihin sisustusesineitä, jotka ovat nyt keränneet lähinnä pölyjä. Uutta arkea on mukavampaa pyörittää, kun pinnat ovat puhtaat kaikesta ylimääräisestä ja kodin yleisilmeestäkin tuli siistimpi.

Tiedättekö, saatiin muuten pitkään työn alla olleeseen siivouskaapin uudelleen organisointiinkin vauhtia ja nyt se on pientä viilausta vaille valmis! Niin ihanaa!! :)

tiistai 11. helmikuuta 2014

Lastenhuoneen uutuuksia


Etualalla näkyvä matto on yksi kotimme uusimmista hankinnoista. Tilasin sen pinniksessä olevien tyynyjen kanssa samaan aikaan Ellokselta, mutta vasta myöhemmin löysin matolle sopivan paikan. Ja tässä Babarin alla se on osoittautunut täydelliseksi. Matto on sen verran pitkä, että se riittää myös keinun takana olevan pahvimajan alle pehmusteeksi.Toinen diy-uutuus on tuolla lipaston takana oleva vanhasta palmikkovyöstä tehty mekkoteline. Oli pakko keksiä joku väliaikainen ratkaisu mekkojen säilytykseen ja tuo on toiminut jo jonkin aikaa todella hyvin. Kiinnitin sen verhonipsulla verhokiskoon ja henkarit vyön palmikoiden koloista roikkumaan. Toimii! :)

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Uuden viikon aloitus puhtaalta pöydältä


Kotona tuoksuu raikkaalta ja pöydät kiiltää eli meillä ihan oikeasti päästään starttaamaan uusi viikko parhaalla mahdollisella tavalla. Vielä ehdin neidin päiväunien aikana pakata tarharepun ja työlaukun sekä silittämään ensi viikon työvaatteet. Sitten kokeilemaan uutta lähtöä ulos, kun aurinkokin paistaa. Aamuinen starttiyritys loppui lyhyeen ja sain kantaa kiukkuisen tytön takaisin sisälle. Olisi mullakin varmaan mennyt hermot, jos kädet olisi ahdettu liian pieniin kurakintaisiin ja vielä niin, ettei ote olisi enää pitänyt Bamsea kyydissä. Meillä oli onneksi paljon hauskempaa tutkia mamman askartelulaatikkoa ja kokeilla sieltä löydetyillä hiilillä piirtämistä. Nyt vielä fiksatiivia taideteosten pintaan, niin saadaan nämäkin muistot säilymään! :)

lauantai 8. helmikuuta 2014

Kotijutun muistelemista





Olen viikonlopun aikana käynyt vanhoja valokuvakansioita läpi ja törmäsin Studio Skaalan lähettämiin kotikuviimme, jotka otettiin Kodin Kuvalehden kotijuttua varten viime keväänä. Miten oma koti näyttääkin ihan eriltä toisen ottamissa kuvissa? Johanna Levomäki osasi kyllä ihanasti napata kodimme tunnelmaa ja miten valoisia nämä kuvat onkaan! :)

Joko olette muuten tutustuneet Style Roomiin? Kävin aiemmin päivällä minäkin ensi kertaa ja sieltä löytyy nyt meidänkin kodin kuvia. Tämän Ruotsista tänne meille rantautuneen sivuston kautta pääset tutustumaan suomalaisiin koteihin ja saamaan inspiraatiota sekä löytämään myös uusia blogitutttavuuksia. Weekday Carnival blogin kautta löytyy lisätietoja, linkki ja kirjautumistunnukset, klik! :)

torstai 6. helmikuuta 2014

Viherkasveilla sisustaminen










Tässä vähän inspiskuvia vehremmästä sisustamisesta. Oli ne sitten leikkokukkia tai ruukkuihin istutettuja puita, lattialle tai katon rajaan sijoiteltuina, tuovat ne vaan niin paljon kodikkuutta ja lämpöä ympärilleen. Meidän kodin isolla pöydällä on yleensä leikkokukista tehty kimppu niinä aikoina, kun vanha orkidea on kuihtunut ja uuden ostamista mietitään. Niiden kanssa en vaan koskaan onnistu, kun taas keittiön tasolla oleva muratti ja vanhan kaappimme päälle nostettu peikonlehti viihtyvät erinomaisesti ilman sen ihmeempiä hoitoja. Meidän kotiin hankitaan lisää vehreyttä, kunhan Bebe tajuaa niiden päälle hieman enemmän. :)

tiistai 4. helmikuuta 2014

Dagistunnelmia




Hupsis, viikkohan siinä meni viime postauksesta!
 
Meillä on muuten käynyt hoitopaikan suhteen todellinen onnenpotku. Kotikäynnin jälkeen suunniteltiin yhdessä Beben hoitajien kanssa neidille sopiva kolmen viikon mittainen tutustuttaminen dagikseen, jonka aikana myös me vanhemmat perehdyttiin kaikkiin käytäntöihin, henkilökuntaan ja muihin vanhempiin. Koko porukka vaikuttaa hyvin aktiiviselta ja ovat erittäin kiinnostuneita kehittämään dagiksen toimintaa. Perinteisempien ohjelmien, kuten päivittäisten laulutuokioiden ja askarteluhetkien lisäksi, lapsille pyritään järjestämään muitakin aktiviteetteja. Esimerkiksi huomenna lapset herkuttelevat itseleipomillaan Runebergin tortuilla ja parin viikon päästä he pääsevät lasten teatterin yleisöksi. Beben sopeutuminen pieneen ryhmään on sujunut hyvin. Pahinta ikävää helpottaa oma unikaveri Bamse ja kuvat kaikkein läheisimmistä ihmisistä. Dagiksessa on sellainen käytäntö, että vanhemmat tekevät lapsille päiväkotiin mukaanotettavaksi pienet valokuva-albumit tärkeimmistä henkilöistä. Tätä pinkkiä kirjasta katsellaan kuulemman joka päivä.<3 Niin ja meidän vanhempien ikävää helpottaa päivän mittaan tulevat tekstiviestit, jossa kerrotaan kuulumisia. Lisäksi nähdään iltapäivisin hoitajien nappaamia kuvia siitä, mitä kaikkea päivän aikana on puuhasteltu.
Huippua, eikö! :)

Tämä viikon mittainen blogihiljaisuus johtuu täysin siitä, että täällä yritetään sopeutua uuteen arkeen. J on onneksi vielä tämän viikon lomalla, joten minulla on ollut hieman pehmeämpi lasku työelämään. Paluu vanhaan työrooliin on sujunut mukavasti ja päivät menevät vauhdilla. Kotimatka taittuu vielä puoliksi pikakävellen - sen verran ikävä on rutistelemaan pikkuista, joka on hurjan reipas dagislainen. Niin ja nämä arki-illat, ne vasta vilistävätkin nopeasti. Tästä syystä ollaankin jätetty kaikki ihan ja vain ne pakolliset kotihommat iltaan, jotta voidaan peuhata rauhassa koko alkuilta. :)

tiistai 28. tammikuuta 2014

Olle by Jumperfabriken


Pakkaspäivien pelastus!

Aito, villasta tehty paita on paitsi ihana ihoa vasten, myös todella lämmin. Laadusta kannattaa varsinkin tämän tuotteen kohdalla maksaa hiukan extraa. Jumperfabrikenin tuotteet ovat kauniita ja mukavia päällä - täydellisiä arkipaitoja kylmiin talvipäiviin! Ollen villapaita, Zaran siniset farkut ja harmaat villasukat ovat kuuluneet tammikuun ykkösvaatesettiini. Näissä rennoissa vaatteissa nautiskelen vielä muutaman kevyen arkipäivän ennen siirtymistä jakkujen, palavereiden ja sähköpostin täyttämään arkirytmiin. Kirpsakkaa pakkaspäivää sinne! :)

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Keittiöunelmointia


Tässä vähän keittiöinspiraatiota - olkaapa hyvät! :)

Meidän oman kodin keittiötilanne on erinomainen. Koti on vasta kolme vuotta vanha, joten pinnat ovat vielä uudet ja meidän tarpeisiin muutenkin juuri sopivat. Keittiö toimii kodin sydämenä ja on tärkeä koko perheen kokoontumispaikka. Sen äärellä ja ympärillä tapahtuu koko ajan, joten tilaa on tarpeisiin nähden sopivasti. Meillä keittiön värimaailma on todella neutraali - yläkaapit valkoiset ja alakaapit keskiharmaat, ehkäpä jopa sinertävään sävyyn taittuvat, tasot mustaa kiveä. Kivitasoa en vaihtaisi, enkä kaappien mattapintaa, mutta lieden voisin hyvin vaihtaa kaasun ja induktion yhdistelmään! Pientä hiomista voisin tehdä myös siinä, että tekisin yläkaapeista kattoon asti täysin korkeat, jolloin koko tilavuuden saisi käyttöön. Meillä kaikki kodinkoneet ovat integroituja ja ilme on näin tyylitelty, ehkä välillä liian hillittykin. Persoonallisutta saisi lisättyä enemmän sillä, että antaisi kodinkoneidenkin näkyä. Kodikkuutta taas sekoittamalla uusien kaapistojen kanssa erittäin vanhoja kaapistoja/vitriinejä tai laudoista tehtyjä avohyllyjä. Eikä kaikkien keittiöiden tarvitse olla valkoisia. Värillä voisi pelata vähän rohkeammin muutenkin kuin seiniä maalaamalla. Pienikin keittiö voi olla erittäin toimiva ja viihtyisä, kunhan suunnittelee kokonaisuudesta omaan arkeen käytännöllisimmän.

Nämä kuvat ja lisää keittiöinspiraatiota löydät Pinterest-sivuiltani, klik!

lauantai 25. tammikuuta 2014

Kultaiset pistorasiakehykset


Muistan joskus kuulleeni sellaisesta sisustusvinkistä, jossa kehotettiin korostamaan kodin sellaisia kohtia, joista ei oikein pidä. No arvaatteko miten meillä kävi? Kultaiset kehykset siirtyivät ruokapöydän kulmalle kehystämään pistokerasiaa, joka toimii pakosta liian monen johdon kotipesänä. Ihan hauskan näköinen korostuksen jälkeen, eikö? Ongelmaksi tuli nyt vain se, että Bebe kiinnostui tästä kulmasta vasta kehysten laittamisen jälkeen. Ja vaikka kehykset ottaisi nyt pois, on pikkuinen siellä silti työntämässä sormia ja muita esineitä koloihin. Pitää varmaan teipata nuo vapaat antenni- ja nettipaikat, ja keksiä joku hetkellinen harhautus muualle. Sellaisia kuulumisia täältä viikonlopun vietosta. Muuten tänne kuuluu hyvää - pulkkamäkeä, hiihtolatuja, pataruokia ja käheän äänen parantelua! :)

torstai 23. tammikuuta 2014

Hempeää roosaa ja bambua



Tine Kn tulevan kevään ja kesän 2014 katalogi on selattavissa täältä. Tuo hempeä pastelliroosa on ollut jo jonkin aikaa ihana piristys vaatekaapissa ja miksei myös meidän kodin sisustuksessakin. Sillä voisi tuoda mukavaa pehmeyttä muuten niin helposti musta-valkoiseen ilmeeseen. Tässä on muuten viime aikoina ollut sen verran muita hommia mietittävänä aina töihinpaluusta dagikseen ja ykkösjuhlista polttareihin, että kodin sisustaminen on jäänyt ihan taka-alalle. Postaustoiveena on tullut ainakin keittiöön liittyvää inspiraatiota, joten sellaista tulossa piakkoin! Täällä syhyää myös omat sisustussormet - mihin projektiin sitä seuraavaksi uppoutuisi? Käytännöllisimmät paikat olisivat kylppärin/saunan tehokkaampi hyödyntäminen sekä siivouskaapin uudistus. Onko teillä näihin kiinnostusta? :)

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Lahjavinkkejä perheen pienimmille


Bebe sai todella ihania ja käytännöllisiäkin lahjoja ensimmäisenä juhlapäivänään. Tässä muutama hyvä idea jakoon, jos joku kaipailee lahjavinkkejä taaperolle:

- käytännöllisiä: Molo kidsin toppahaalari
- uniikkeja klassikoita: itsetehdyt vaatteet ja neulomukset, kuten mummonruutuviltti
- lahjakortit: Bebelle laatuaikaa tädin kanssa (ja samalla vanhemmille lastenhoitoapua)
- aikaa kestävät: puinen Babar keinuheppa ja Marimekon vaatteet & tuotteet, kuten toilettilaukku & tasaraitapyyhe
- keräilytuotteet: hopealusikat ja muut astiat
- ikätasoon sopivat lelut: ääntäpäästävä maatila eri eläimillä, Fisher Pricen piirrustustaulu sekä aiemmin täällä mainitsemani pahvinen leikkimaja

maanantai 20. tammikuuta 2014

Kaksikielinen arkemme


1-vuotias ei millään malta pysähtyä potrettikuvaan :)

Meidän perheen kaksikielisyyttä kyseltiin kommenttiboxissa vähän aikaa sitten ja aiemminkin on tullut kiinnostusta, joten ajattelin avata sitä hieman tässä postauksessa. Bebe kasvaa tosiaan kaksikielisessä kodissa, kuten minäkin aikoinaan. Isäni on puhunut meille lapsille aina suomea ja äitini taas ruotsia. Ja me halusimme jatkaa tätä perinnettä myös meidän lapsellemme. Alusta asti olemme ottaneet tähän systemaattisen otteen, jotta Bebelle on selvää mitä kieltä kenenkin kanssa puhutaan. Minä puhun Beben kanssa ruotsia, J taas suomea ja keskenään Jn kanssa puhumme suomea. Bebe aloitti ruotsin kielisen päivähoidon ja myöhemmin taas koulutie tulee viemään mahdollisesti kielikylpyluokalle, jossa suomen kieli tulee olemaan pääosassa. Molemmat kielet tulevat siis kulkemaan vahvana Beben elämässä. Tällä hetkellä tuntuu, että hän ymmärtää enemmän ruotsin kieltä. Mutta löytyyhän sanavarastosta mukavasti suomen kielisiäkin sanoja, kuten "äiti", "kato", "nanna" ja "kakka".

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Ykkösjuhlat







Beben ekat synttärit takana!

Meidän tylliprinsessa nautti saamastaan huomiosta ja vei vieraat kädestä pitäen huoneeseensa leikkimään. Koti koristeltiin itsetehdyllä viirillä ja ilmapalloilla aina ulko-ovea myöten. Juhlat aloitettiin kilistelemällä appelsiini-mansikka-makuvedellä ja katsomalla Jn tekemä video Beben ensimmäisestä vuodesta. Videosta on muuten tullut sen verran hitti, että sitä halutaan katsoa parhaimmillaan viisikin kertaa päivässä. :) 

Juhliin mahtui leikkimistä ja ongintaa, sekä tietysti herkuttelua. Tarjoilut olivat kaikki itsetehtyjä ja Beben suuhun sopivia eli sokerittomia ja suolattomia. Suolaisia tarjottavat hoituivat avokado-basilika- sekä lohi-tillirullilla. Makeaan nälkään oli tarjolla mansikkamoussekakun lisäksi mustikkamuffineja sekä omppu- ja banaanijätskiä. Juhlien viiriteema näkyi myös tarjoilujen koristeissa. 

Ihanat ja onnistuneet juhlat olivat kyllä hyväntuulisen päivänsankarin ja iloisten vieraiden ansiota. Kiitos kaikille läsnäolijoille<3
 

torstai 16. tammikuuta 2014

Pullahetki kiireen keskellä


Onneksi sain pikkusiskon iltapäivällä kylään. Oli ihana pitää pullabreikki kaiken touhuilun keskellä ja juoda kuppi kahvia kuumana. Dagistutustumiset toivat mukanaan meidän arkeen sen tylsän kiireen tunnun, vaikka me ollaan tämä viikko otettu vielä kevyesti ja käyty vain aamupäivisin leikkimässä muutaman tunnin ajan. Aamut on vain pakko ottaa suhteellisen ripeällä temmolla, jotta ollaan sovittuna aikana paikalla. Ja koska haluan, että voidaan kaikki nauttia aamiaista rauhassa, jää koti melkoisen pommikuntoon. Noh, eihän siellä kukaan ole katsomassa, mutta tylsä tulla takaisin, kun puuronjämät ovat kuivuneet syöttötuoliin, sänky on petaamatta, sälekaihtimet kiinni, kahvit kuivuneet pannuun jne. You know! Onneksi sitä osasi nauttia mamma-arjen rauhallisuudesta, eikä silloin ollut onneksi tietoakaan kiireestä. <3

tiistai 14. tammikuuta 2014

Ihmeiden täyttämä vuosi takana!




Pakkanen paukkui samalla tavalla vuosi sitten, kun me nuuhkimme ensimmäisiä kertoja pienen tyttömme tuoksuja. Nyt vuotta myöhemmin energinen ja iloinen neitimme tutustuu uuteen maailmaan kävellessään dagiksen porteista sisään. Tämä kulunut vuosi on ollut huikea, Beben kehitys uskomatonta ja jokainen hetki mieleenpainuva.

Tässä muutama tähtihetki jokaiselle kuukaudelle:
1kk: ensimmäinen hymy molemmille
2kk: muskarin aloittaminen!
3kk: ryömimistä ja kukkuu-leikkejä
4kk: eka värikylpy & peilikuvalle nauramista
5kk: first word "pappa"
6kk: istumaan nouseminen ja ensimmäiset pottailut
7kk: ensimmäiset askeleet ja hampaat <3
8kk: lentosuukkojen lähettämisestä tuli hitti!
9kk: kävelyä Välimeren aalloissa
10kk: "minä syön itse" -vaihe
11kk: näyttää mielellään missä korva, kieli, nenä ja napa ovat
12kk: iso tyttö aloittaa dagiksen <3

ONNEA RAKAS PRINSESSAMME :)

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Pulkkailua pakkasessa





Lumiset maisemat vihdoinkin!

Suunnattiin tänään heti aamupäivästä ulos pulkkailemaan meidän lähipuistoon. Eihän täällä vielä kovinkaan paksua lumikerrosta löydy, mutta ihan riittävä Beben pulkkaa kannattelemaan. Lumessa telmiminen oli muuten hyvinkin hauskaa kovasta pakkasesta huolimatta ja pienestä mäestä laskeminen taisi ottaa vatsanpohjasta - sen verran iloiset kiljahdukset saatiin kuulla. 

Nyt vielä pakkaamaan huomista dagisreppua - jep, ensimmäinen tutustumisviikko käynnistyy ihan kohta. Onneksi perjantainen kotikäynti meni loistavasti ja Bebekin tykästyi omaan hoitajaansa. Tulevan jännittäminen puolittui kyllä kerralla ja eiköhän me molemmat kolmessa viikossa ehditä totuttelemaan uuteen kuvioon. Iloista alkavaa viikkoa sinnekin! :)

lauantai 11. tammikuuta 2014

Uutuuksia Ellokselta


Kotoilua ja paljon hyvää energiaa!

Beben huoneen uudet tyynynpäälliset Ellokselta pääsivät heti testiin ja täytyy sanoa, että ovat juurikin niin suloiset miltä ne kuvaston sivuilla näyttivät. Tyynyt tuovat vähän pehmeämpää ilmettä kirkkaampien tilalle ja sopivat hyvin tähän talviaikaan. Koti ja mieli ovat muutenkin täynnä hyvää energiaa ja sellainen fiilis on kiva säilyttää! :) Viimeistelin muuten juuri Riikka Pulkkisen teoksen Totta, jota en voi muuta kuin lämpimästi suositella kaikille. :)

torstai 9. tammikuuta 2014

Kaikkien vaatteiden nimikointia


Dagikseen valmistelut aloitettu - check!

Meistä Jn kanssa kumpikaan ei ole ollut pienenä päiväkodissa hoidossa, joten muutaman viikon päästä alkava uusi arki on silläkin tapaa uutta kaikille. Ollaanhan toki kuultu ystäviltä ja tutuilta miten päivät sielläkin soljahtavat eteenpäin, mutta kaikki käytäntöihin liittyvät asiat ovat vielä hakusessa. Hunajaista -blogin Riikka oli tehnyt elokuussa muistilistan kaikille päiväkodissa aloittavien lasten vanhemmille. Kattava lista (check here!) on toiminut ainakin meillä hyvänä pohjana tulevaan ja huomisella kotikäynnillä kuullaan tietysti lisää. Jep - Beben omahoitaja ja dagiksen johtaja tulevat tutustumaan meihin ja kertomaan lisää tulevasta. Tutustumiskäyntejä ei ilmeisesti kaikissa paikoissa tehdä ja tämä antaa tulevasta hoitopaikasta tosi hyvän kuvan. Ja itse valmisteluista - ollaan tosiaan alettu nimikoimaan Beben vaatteita. Homma tuntuisi kyllä ylitsepääsemättömältä, jos nimen kirjoittaisi kaikkiin vaatteisin itse, ommeltavista nimilapuista puhumattakaan! Me tilasimme omamme täältä. Tilaaminen oli helppoa, vaihtoehtoja enemmän kuin tarpeeksi ja toimitus nopeaa - suosittelen lämpimästi! :)

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Kirjahyllynurkkaus



Pikainen sunnuntai-moikkaus!

Tässä vielä pari kuvaa Beben huoneen toisesta nurkkauksesta, johon tuo Ikean lipasto tuli. Syvennys on juuri sen 120cm leveä, joten säilytysratkaisu on ainakin tämän hetken tarpeisiin täydellinen. Kaappi on minun ensimmäisestä kodistani saakka pyörinyt mukanamme ja jo pitkään oli varastossa, kun yritimme päättää sen kohtalosta. Beben huoneeseen on kuitenkin kertynyt yhtä sun toista pientä tavaraa ja lelua, jotka on parempi saada välillä piiloon. Otin kirjahyllyn alimman levyn pois ja nyt Beben kirjapinot pääsivät tuon valkoisen lipaston päälle. Bebe on ahkera kirjojen lukija ja tyhjentää koko hyllyn joka päivä pitkin huonetta. Suosikkeina ovat pitkään olleet kaikki laulukirjat, joita käymme päivittäin läpi rytmimunien tahdissa.