perjantai 30. marraskuuta 2012

Viikon säilytysvinkki


Juuri ajoissa ennen lumimyrskyä saatiin vihdoin napattua sisälle parvekesohvan pehmusteet. Nämä muhkeat ja untuvaiset istuintyynyt vievät tuollaisenaan varastossa todella paljon tilaa, joten käytiin Clas Ohlsonilta hakemassa tyhjiöpakkauksia. Kokeilimme tällaisia nyt ensimmäistä kertaa ja nämä todellakin toimivat. Suosittelen teitäkin kokeilemaan! Tyhjiöpakkaus on uudelleen käytettävissä ja samalla, kun se suojaa pölyltä ja kosteudelta, mahdollistaa se tilan säästöön, edullisesta hinnasta puhumattakaan.

torstai 29. marraskuuta 2012

Odotusajan pukeutumista


Yllä olevassa kuvassa näkyy työpukeutumistyyliä omalta odotusajaltani. Kauluspaita on ostettu jo ennen odotusaikaa ja ilman masua se on enemmän mekkomainen. Masun kanssa se on mennyt hyvin loppuun asti ja olen usean paidan somistanut masuvyöllä tai silkkinauhalla. Tämä oli muuten viimeinen työasuni ennen mammiksen alkua.


Odotusajanhousut ovat kaikki mama-mallia eli korkealla resorilla varustettuja. Muita mamavaatteita, joita olen ostellut ovat lähinnä alustopit. Muuten olen päässyt omilla paidoilla ja uusia vaatteita ostaessani olen ostanut yhden koon isomman ja yrittänyt aina arvioida niiden käyttöä myös odotusajan jälkeiseen aikaan. Mammiksen alun kunniaksi kävinkin eilen Zarassa kokeilemassa erilaisia talvineuleita.


Ja mukaan tarttui tämä harmaansävyinen neule, jossa on mukana vähän kimallelankaa. Ihastuin myös tuohon lämpöiseen ja muhkeaan huiviin, joten kotiutin senkin :)

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Vielä ehdit tehdä oman joulukalenterin


HEYLOOKin ihana blogi pursuaa ideoita. Askartelin juuri meille joulun 2012 kalenterin ja nyt on viikko aikaa täyttää luukut. Ajattelin teipata nämä söpöt paperilaatikot seinään, joten täytteeksi sopisi hyvin jokin pieni hyvän-päivän-toivotus paperilappunen jokaiselle uudelle päivälle :) Ohjeet ja tulostettavat pohjat tälle kalenterille löytyy täältä.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Yrttipeti Jamien tapaan


Olen poiminut Jamien keittiöstä yhden hyvän vinkin lihan marinointiin, joka on pakko jakaa teidänkin kanssa. Voi olla, että tämä on jo monille tuttu juttu, mutta meille ihan uusi :) Käytiin Stockan herkussa ostamassa raikkaita salaattiaineksia ja lihatiskiltä napattiin possun sisäfile. Ennen kypsentämistä laitettiin koko lihapötkö marinoitumaan teriaki-kastikkeen ketjap manis-seesam kastikkeen (edit: heh, J hoiti marinoinnin, joten en edes muistanut mitä soosia tähän käytettiin), valkosipulin, pippurin, suolan ja ripauksellisen rosepippurin sekaan. 

Ja nyt se Jamien osuus eli lihan vetäytyminen yrttipedissä! Yrtit, ainakin meidän lemppari korianteri, menettää helposti parhaimmat maut, kun se laitetaan lihan marinadiin ennen kypsentämistä. Lautaselle laitetaan valmiiksi yrtti-maustepeti, jossa kypsennetyt lihat saavat ottaa loppuvetäytymisensä tarvittaessa folion sisällä. Tällä kertaa laitettiin vain korianteria, oliiviöljyä ja mustapippuria. Joukkoon sopisi myös vaikka chili, valkosipuli, muita mausteita ja yrttejä oman maun mukaan. Jättegott!

Nyt Jn viereen nauttimaan koti-illasta, selkähieronnasta ja omasta special-suklaasta. Rentouttavaa iltaa sinnekin :)

torstai 22. marraskuuta 2012

So fresh!

KUVA NAPATTU PERINTEISEN UINTIREISSUN JÄLKEEN :)
Täällä viedään viimeisiä työpäiviä, ihanaa! J osti mulle uuden, raikkaan neuletakin viimeisiksi työpäiviksi ja ystävä leikkasi reilun mitan huonokuntoista tukkaa latvasta pois. Olo on loistava ja energinen, hurray :)

tiistai 20. marraskuuta 2012

Snowflakes


Askartelin beben huoneen seinälle paperisia lumihiutaleita.


Täältä löytyy hyvät ohjeet lumihiutaleen tekemiseen ja erityisesti sen paperin taitteluun, jotta tulee ehjä hiutale. Itse en ainakaan aluksi muistanut miten tuo taittelu menikään ja piirsin vielä lyijykynällä mallin valmiiksi helpottaakseni leikkaamista. Valmiit hiutaleet annoin olla hetken kirjapainon alla suoristumassa ennen seinään teippaamista. Vähän talvisempaa tunnelmaa, kun ulkona on niin synkkää ja harmaata :)

maanantai 19. marraskuuta 2012

Monday inspiration


Keräsin Cici Absolutely whiten Pinterestistä alkutalven kotiin vähän inspiraatiokuvia. Täällä kolahtaa parhaillaan lämpimät taljat ja matot, talvikukat istutuspusseissa, kirjaimet ja numerot seinillä tai sohvatyynyissä, paperista tehdyt lumitähdet mustalla seinällä, rouheat ja pehmeät pinnat samassa tilassa...

perjantai 16. marraskuuta 2012

Vaunut ovat saapuneet, jippii


Beben huone alkaa täyttymään. Nyt saatiin pahvilaatikot purettua ja kasattua tilaamamme Phil & Tedsin vaunut, jotka saapuivat meille jo alkuviikosta. Ollaan katsottu opastusvideoita ja -manuaaleja kaikista hienoista vivuista, nauhoista, nipsukoista ja klipsuista, joilla vaunut saa säädettyä erilaisiin käyttötarkoituksiin. Valittiin tosiaan omiin käyttötarkoituksiimme sopivimmat eli Navigator malliset rattaat ja kuvassa näkyvä lisävaruste, Snug vaunukoppa. Tuo vaunukoppa on tarkoitettu vastasyntyneelle, jotta pikkuinen pystyy olemaan suojaisessa paikassa ja makuuasennossa. Talvibebelle siis sopiva! Varsinainen ratasosa tulee sitten myöhemmin käyttöön. Paljon ollaan näistä vaunuista kehuja kuultu, joten nähtäväksi jää, miten vaunut toimivat sitten meidän käytössä :) Tuo vaunulelu on muuten Färg & Formin, ja sellaisen voi tilata ainakin täältä.

torstai 15. marraskuuta 2012

Joulusaippua


Tämän viikko on kyllä mennyt ihan hujauksessa ja illoiksi on riittänyt paljon puuhasteltavaa. Tällä viikolla meidän vierassänkykin on ahkerassa käytössä. Tänään saadaan ystävä Turusta yökylään, eilen oli iskä ja viikonlopuksi tulee lisää ystäviä :) Kodin sisustuksessa ovat muuten kaikki joulujutut ihan in ja tuunasin halpissaippuapurkin vähän iloisemman väriseksi. Nyt vastaanottamaan illan vierasta, palataan!

maanantai 12. marraskuuta 2012

Kurkistus beben huoneeseen

Beben huoneprojekti on edennyt ja yksi seinusta alkaa olemaan valmiin oloinen. Tusinalipaston tuunauksesta voikin lukea tarkemmin täältä. Siellä olevat minivaatteet on nyt kaikki pestynä, epäjärjestyksessä ja odottavat silitystä. Beben pinnikseksi valittiin Ikean Gulliver. Se vaikutti hintaansa nähden kätevältä ja pitkäkäyttöiseltä moneen muuhun verrattuna sen toisen sängyn laidan irroitettavuuden ansiosta. Eli beben pitäisi voida nukkua siinä, vaikka osaisi itse nousta jo pois sängystä jne (heh, en ihan tiedäkään vielä milloin he oppivat tuon taidon ;)). Sängyn patja on reunoista vielä kuprulla ja sen kokoontumisessa pitäisi pakkauksen mukaan mennä 72 tuntia.


Kuvasta voitte pongata myös uuden viirinauhan, joka ripustettiin eilen. Toinen pää on sähköteipillä seinässä kiinni ja toinen verhonipsukalla verhotangossa. Tällaisen tekeminen on melko vaivatonta, jos kotoa löytyy ompelukone, kankaita, nuppineuloja ja vinonauhaa (oma menekki 7 metriä). 

Tässä ohjeet step by step:
1. Käy läpi vanhat kangasvarastot (omat tai muiden) sekä vanhat vaatteet/lakanat jne.
2. Tee pahvista mallipala tasakylkisestä kolmiosta. Omassa kanta oli 20cm ja korkeus 22cm. 
3. Piirrä mallipalan avulla kankaaseen kolmio ja leikkaa irti. Itse tein yhteensä 9 viiriä kahdeksasta eri kankaasta. 
4. Leikkaa vinonauhat kolmion kahdelle yhtä pitkälle sivulle ja kiinnitä nuppineuloilla (ks. täältä kuvasta). 
5. Ompele vinonauhat kiinni kolmioihin ja silitä kankaat (omat olivat ainakin sen verran ryppyiset).
6. Asettele kolmiot pöydälle oikeaan järjestykseen ja mittaa, että loppu vinonauha riittää koko matkalle siten, että reunoihin jää n. 10cm kiinnitysvara. 
7. Kiinnitä kaikki kolmiot kantaosastaan pitkään nauhaan nuppineuloilla kiinni ja ompele.

Olen nähnyt myös viirinauhoja ilman kantanauhaa. Tällöin kankaaseen on tehty perustaitokset tai kankaan reunat on leikattu muotoilusaksilla, joka ilmeisesti estää reunojen rispaantumisen. Itse pidin kantanauhan käyttöä helppona ja lopputuloskin on jotenkin siistimmän oloinen. Ja jos et ole askarteluihmisiä, no worries! Viirinauhat on nykyään hirmu suosittuja lastenhuoneiden sisustuksessa ja sellaisen voi tilata esimerkiksi Åhlensilta :)

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Terveyspiparit ja askartelua


Täällä ollaan puuhasteltu kaikkea mukavaa koko viikonloppu. Eilen oltiin enemmän liikkeellä ja tänään taas touhut ovat keskittyneet enemmän kotihommiin. J on poraillut tauluja seinään ja koonnut beben pinniksen. Minä olen touhunnut kevyempiä juttuja, kun masun kanssa ei oikein uskalla enää nostella mitään, saati seistä tikkailla. Askartelulaatikot ovat olleet jo pitkään siivouslistalla ja tänään sain vihdoin niihin järjestyksen. Samalla löysin kangasvarastoni ja hurauttelin beben huoneeseen värikkään viirinauhan. Ripustettiin se jo paikalleen. Ja katsotaan, jos saisin napattua huomenna päivänvalossa parempia kuvia, niin laitan tännekin ohjeiden kera. Meillä tuoksuu täällä muuten ihana kanelin, neilikan ja inkiväärin sekoitus. Tein terveyspipareita, joista tuli maukkaita ja ruissihtijauhojen ansiosta täyteläisempiä kuin tavallisista pipareista. 

Terveyspiparit

150g margariinia
1,5dl hedelmäsokeria
2tl jauhettua kanelia
1tl jauhettua inkivääriä
1tl jauhettua neilikkaa
2 munaa
5,5 dl ruisisihtijauhoja
1tl soodaa

Kiehauta margariini, sokeri ja mausteet. Jäähdytä seos, lisää sekaan munat ja jauhot, joihin sooda on sekoitettu. Anna taikinan kovettua ja maustua jääkaapissa vuorokausi. Paista 170 asteessa, kunnes pinta on kauniin ruskea. Itse tein hieman paksumpia pipareita ja taikinasta tuli kaksi pellillistä.

Nauti piparit kylmän maidon, glögin tai jouluteen kanssa. Itse kokeilin jo kaikkia ;)

lauantai 10. marraskuuta 2012

Syökää kalaa!

Kalaa pitäisi syödä viikoittain ja raskaana ollessa noin kolme kertaa viikossa. Tässä vaiheessa omat reseptit alkavat olemaan jo aika loppuunkäytettyjä, ja jotta kalaruuat maistuisivat edelleen, googlettelin eilen aasialaisia kalareseptejä. Löysin todella herkullisen kastikeohjeen, joka on pakko jakaa teidänkin kanssa!


Eilinen kala-annoksemme oli aika simppeli. J valmisti lohen leikkaamalla ensin kapeita paloja, maustamalla suolalla, pippurilla & jauhetulla korianterilla ja kypsentämällä kevyesti pannulla, jonka jälkeen palat laitettiin folion sisään ja kypsymään uuniin. Wokattiin punakaalta, punasipulia, paprikaa, porkkanaa ja sokeriherneitä kevyesti pannulla, just niin, että ne jää hieman rapsakoiksi. Annos koottiin lautaselle: vihannekset pohjalle, päälle kalapalat ja pinnalle reilusti korianteria. Ja sitten se paras osuus eli kastike!


Soija-seesamvinegrette

2 salottisipulia
1,5dl sokeria (itse käytin hedelmäsokeria)
1dl balsamicoa
1dl soijaa
seesaminsiemeniä
2dl rypsiöljyä
mustapippuria

Sulata sokeri kuivassa kattilassa ja lisää joukkoon pieneksi pilkotut sipulit. Sekoita.
Lisää joukkoon balsamico ja soija, kiehauta niin, että 1/3 on haihtunut pois.
Lopuksi lisää joukkoon siemenet, öljy ja mustapippuri. Sekoita tasaiseksi ja kaada tarjoilukulhoon.

Tämä kastikehan on sellainen, että se sopii muidenkin kuin kalaruokien kanssa. Me tehtiin eilen puolikas annos tuota kastiketta ja se olisi riittänyt noin neljälle. Reseptin löysin täältä.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Kummipojan joulukalenteriin

Kerroinkin viime jouluna tekemistäni joulukalentereista omaan kotiin ja kummipojalle. Voi olla, että meidän oma kalenteri täyttyy tänä vuonna pikkuisen paketeista, kun hänelle on vielä paljon pikku juttuja ostettavana. Kummipojan joulukalenteri onkin tänä vuonna käytössä jo kolmatta kertaa. Hänen kalenterin luukut ovat reilun tulitikkuaskin kokoisia, joten sinne saa aina keksiä kivoja pikkuyllätyksiä. Ensimmäisenä jouluna täytin luukut pikkuisilla ja värikkäillä sorminukeilla. Viime jouluna teetin valokuvapalapelin meidän yhteiseltä kesäretkeltä ja tänä vuonna jatkan peliperinnettä. 

 
Löysin lemppari lastenliikkeestäni, Ziccosta, domino-palapelin. Näitä pelejä oli muutamia erilaisia ja eri ikäisille suunnattuja. Valitsin 4+-vuotiaille tarkoitetun, vaikka kummipoika onkin päälle kolmen. Tästä on ehkä pidempään sitten iloa ja hänen reipas isosisko auttaa varmasti tämän kokoamisessa :) Kokeilin tietenkin itse koota tämän ensin, jotta voisin paketoida palaset oikeassa järjestyksessä. 


Askarteluun käytin aiemmin Ikeasta ostamiani paketointitarvikkeita. Etualalla oleva silkkipaperi löytyi puolestaan askartelulaatikostani ja siinä taisi olla pakattuna kesällä Pinosta ostamat maustepurkit.



Joululahjojen paketointi on musta mukavaa puuhastelua, erityisesti tämmöisten pikkuisten pakettien kanssa näpertely :)

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Nollasta Baanaan



Saatiin tänne tänään ihana mamma-ystävä Turusta syyslomailemaan. Sen kunniaksi lopettelin työtkin tänään jo aiemmin ja me mammat mentiin kiertelemään Punavuoren putiikkeja. Shoppailujen jälkeen treffattiin yhteisen ystävämme kanssa Baanassa. Tarkoitus oli alunperin mennä Nollaan, joka onkin vaihtunut Cafe Baanaksi. Vaikka Baana sijaitsee samassa osoitteessa Pohjoisella Rautatiekadulla, menu oli täysin poikkeava Nollan menuun nähden. Tutut pöytäryhmät löytyivät, vaikkakin järjestystä ja baaritiskin paikkaa oli muutettu. Ystävien testaamat cajun burgerit olivat kuulemman todella herkulliset. Samoin oma kana-teriakisalaatti oli maukas, sushimainen ja monista mielenkiintoisista komponenteista koostuva.

Cafe Baana
+ palvelu oli mukavaa
+ hyvä hinta-laatusuhde
+ vaunuillakin pääsee hyvin pöydän äärelle
+ viihtyisät tilat

tiistai 6. marraskuuta 2012

Virkistäytymistä ja uusi ravintolakokeilu



Vietettiin työporukan kanssa yhteinen iltapäivä ja virkistäydyttiin elokuvan ja hyvän ruuan merkeissä. Käytiin katsomassa paljon kehuttu Skyfall ja herkuttelemassa Albertinkadun Rivolettossa. Kyseinen italialainen ravintola oli erittäin tunnelmallinen, palvelu todella hyvää ja ruoka maittavaa. Eipä ollut ihme, että paikka oli täynnä tiistai-iltana. Tulevia bebeaikoja ajatellen paikka oli sen verran tiivis, että vaunujen kanssa olisi aika hankalaa tulla. Tietysti sitten voisi varata pöydän lähempänä sisääntuloa tai tulla kokonaan ilman.

Raskaus tuo tiettyjä rajoitteita syömiseen ja itse olen melkein liian varovainen niiden kanssa. Alkuruuaksi oli maukas äyriäis-chorizo keitto, josta jätin kyllä nuo simpukat syömättä (kun en ihan muistanut saiko niitä syödä vai ei?). Pääruuaksi kokeilin Porcellino pizzaa, joka sisälsi ylikypsää porsasta, bearnaisekastiketta, chiliä ja tomaattichutneyta. Täyteyhdistelmä oli mielenkiintoinen ja maukas, vaikka tuo bernaisekastike ei ollut ihan omaan makuun. Menisin kyllä toistekin tähän ravintolaan eli voin hyvin suositella! 

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Joulutähti pajunoksista




Kotona on luotu tunnelmallinen joulufiilis erilaisilla valoilla ja pöydillä olevilla kynttilöillä. Seinäänkin sain juuri laitettua pajunoksista taitetun joulutähden, johon ripustin valosarjan tuomaan tähteen vähän hehkua. Nyt kuuma glögikuppi käteen ja fiilistelemään :)

perjantai 2. marraskuuta 2012

Tv-nurkkauksen uusi ilme

Muistattekos, kun kirjoittelin elokuun lopulla meidän syksyn sisustusprojektista? Hahmottelin vähän uutta pohjaa meille silloin...


Uudet nojatuolit on hankittu, jopa testattu ja tykätään kovasti. Kodin ilmekin muuttui aika paljon ja tv-nurkkauksesta tuli todella lämpöisän oloinen.



Nurkkaukseen hankittiin tosiaan ensimmäisenä pitkään ostoslistalla ollut keinutuoli. Tämä on ihan mun lemppari, eikä siitä voi olla tykkäämättä!

Toisesta nojatulista haluttiin enemmän sohvan tapaista. Tänne olisi sopinut jokin minisohva, mutta sellaista, ainakaan meidän näköistä ei oikein löytynyt. Mietittiin erilaisia vaihtoehtoja ja lopulta päädyttiin Ikean uuteen mallistoon. Kyseessä on Söderhamnin moduulisohva-mallisto ja siitä poimittiin meille tuo kulmapala. Kokonsa puolesta se on juuri sopiva pariskunnan köllöttelyyn, semmoinen rakkauspesä. Siinä on mukava istua ja mustalla kuosilla sopii paitsi meidän muuhun sisustukseen, myös tulevaan vauvakotiimme. Ja tarvittaessa sitä on helppo jatkaa muilla sarjaan kuuluvilla osilla tai irtopäällisillä vaihtaa väriä.

Tv laitettiin ainakin aluksi meidän Turku-laatikon päälle. Katsotaan, jos jossain vaiheessa kiinnitetään se seinään tai hankitaan jokin muu taso. Puulaatikko ajaa ainakin tällä hetkellä asiansa. Nojatuolin taustaseinä pistää vitivalkoisuudellaan vielä silmään. Taulukollaasi onkin sitten seuraava projekti. Kehyksiä on jo hankittuna, mutta sisältöjä emme ole osanneet oikein päättää ;)

torstai 1. marraskuuta 2012

Arkiromantiikkaa


Syysillan piristys! Käveltiin Jn kanssa käsi kädessä Töölön lahden reunaa, tuoksuteltiin keuhkoihin kirpeää alkutalven ilmaa, käytiin ihastelemassa Musiikkitaloa ja samalla kuuntelemassa klassista musiikkia. Meidän pikkuinenkin innostui konstertista ja veti sinfonian tahdissa omat venytykset. Aika ihanan rentouttava ilta<3