maanantai 30. huhtikuuta 2012

Glada vappen!


Vapun vietto aloitetaan täällä ihan uusin silmin ;) Uudet brillat tipahti juuri postiluukusta. Niin näppärää tuo netistä tilaaminen; click, viikko ja ne on kotona. Oikein iloista vappua kaikille!

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Vaappuilua


Meidän kalastusklubin kevätretki oli kaikinpuolin onnistunut! Paikalle pääsivät melkein kaikki, ilmat olivat aurinkoiset ja lämpimät, ruuat olivat herkullisia, maisemat ihanan rentouttavat ja seura mitä parhainta. Kalasaalis ei ollut hirmuisen huikea, mutta eipä se meininkiä haitannut. Tällä kertaa toteutettiin tuomiset niin, että yksi parivaljakko vastasi yhdestä ruokalajista. Me hoidettiin Jn kanssa kuvissa näkyvä lauantain aamiainen. Viikonlopun aikana herkuteltiin myös peuralla, kreikkalaistyylisellä kanalla, paahtopaistilla, englantilaisella aamiaisella ja grillailtiin myös makkaraa.

Nyt ollaan touhuttu kotona; purettu laukkuja, pesty pyykkiä ja pikku hiljaa aletaan siirtymään vappua kohden :)

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Fredags inspiration


Voi tätä perjantai-iloa! Suunnataan saaristoon viikonlopuksi kalareissulle. Auto on jo pakattu, vieheet kiillotettu ja ruokakassit valmiudessa jääkaapissa. Aurinkoista keliä luvattu ja toivotaan vielä kireitä siimoja :) Kone jää tällä kertaa kotiin, joten palailen tänne taas sunnuntaina. Nauttikaa ja ulkoilkaa paljon!

***


Tässä Bobby Womackin kesäkuussa julkaistavalta albumilta yksi biisi. Bobby on muuten Flow'n yksi uusimmista kiinnityksistä. Mitäs tykkäätte?

torstai 26. huhtikuuta 2012

Treffit



Oltiin eilen Jn kanssa sis. deli+caféssa treffeillä. Nautiskeltiin tulevan vapun kunniaksi Hommanäsin simaa ja rahkamunkkia, slurps! Kivanoloinen ja intiimi kahvila, suositellaan :)

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Tilaihme






Jos omat neliöt tuntuvat välillä loppuvan, tällaisista tila-ihmeistä saa kivasti inspistä :)

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Vardagsfest



Järjestettiin Jn kanssa arkijuhlat perheelle. Noin puolet meistä asuu Helsingin suunnalla ja kokoonnutaan toistemme luona aina silloin tällöin arki-iltaisin, vaihdetaan kuulumisia ja syödään herkkuja. Tänään tarjoiltiin pinaatti-feta-tomaattipiirakkaa, viinirypäleitä, suklaata ja namuja. Otin Köpiksestä ostetut vintage paperipillit käyttöön, kun hörpittiin pommacia jalallisista laseista. Myös nuo värikkäät salmiakkikuvioiset servetit on sieltä :)

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Mustasch


Maanantai on yleensä viikon tylsin päivä. Tänään sitä on onneksi piristänyt juoksulenkki ystävän kanssa ja tämä hauska Köpiksestä löytynyt tiskirätti :)

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Golfkauden avaus


Jepjep, kävin juuri rangella lyömässä korillisen palloja ja samalla avaamassa golfkauden. 

***

Viikonloppu on mennyt tällä kertaa Rauman suunnalla. Tavattiin vanhalla ystäväporukalla pitkästä aikaa oikein ajan kanssa :) Tekemistä ja touhua riitti! Tänä aamuna piipahdettiin vanhan Rauman Cafe Salissa herkullisella aamiaisella. Suosittelen paikkaa, jos sille suunnalle satutte! Ja aika kivaa vaihtelua syödä ulkona aamiainen brunssin sijaan. Me herkuteltiin lattella, haudutetulla yrttiteellä, appelsiinimehulla, katkaraputäytteisellä croissantilla, välimeren leivällä ja jälkkäriksi otettiin vielä minttusuklaakakkua. Kaikki oli niin suussasulavaa!


Nyt iltapalan laittoon! Palataan :)

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Pizzaperjantai!


Perjantaifiilistelyä :) Vietetään taas pizzaperjantaita, otettiin lasilliset punaista ja godis-kulho on täytetty kaikenvärisillä herkuilla! Leppoisaa iltaa :)

Hot


Ostoksia, ostoksia :) Ostin Köpiksestä tuollaiset hauskat paperiset kirjaimet, jotka löysivät paikkansa ainakin toistaiseksi liitutauluoven päältä. Taustalla näkyy eilen esittelemä lamppukin :)

torstai 19. huhtikuuta 2012

Bambulamppu





Makuuhuoneessa komeilee nyt uusi bambuvalaisin, jonka toin mukanani Köpiksestä. Aluksi mietin riiteleekö nuo kaikki puun sävyt keskenään, mutta lopputulos onkin yllättävän harmoninen. Tuo musta johto on muuten Clas Ohlsonilta. Meidän pitää vielä ostaa himmeämpi hehkulamppu, kun lamppuvarastostamme löytyi vain 40 wattisia ja se on hiukan liian kirkas makuuhuoneeseen. Semmoisia torstaikuulumisia :)

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Herkkuja ruokapöytään


Hulluilta päiviltä haetaan aina vähintään juustoja. Saatiin vieraita illaksi ja tehtiin yhdessä salaattia, joka sisälsi rapeasalaattia, rukolaa, prosciuttoa ja pannulla kevyesti käytettyä vuohenjuustoa. Kastikkeena oliiviöljyä, balsamikosiirappia ja passionhedelmää. Kylkeen vielä maalaispatonkia ja goudaa. Herkkua!

Sisustusvinkit Kööpenhaminaan

TÄMÄ OLI HASSU SEKATAVARALIIKE, JOSSA MYYTIIN KAIKKEA TILPEHÖÖRIÄ. TIGER OLI ENEMMÄN OMAAN MAKUUNI :)

TÄMÄ LIIKE OLI MIELETTÖMÄN SULOINEN. MYYNNISSÄ MM. IHASTUTTAVIA KANKAITA JA MATTOJA.

MAGASIN OLI STOCKAN TAPAINEN TAVARATALO, JONKA YLIMMÄSSÄ KERROKSESSA OLI mm. HOUSE DOCTORIN SISUSTUSTUOTTEITA. TÄÄLTÄ LÖYSIN MM. LAMPUN VARJOSTIMEN MEILLE. 

HAY HOUSE OLI KYLLÄ ARVOISESSAAN RAKENNUKSESSA KAHTEEN KERROKSEEN SIJOITETTU LIIKE, JOSSA OLI ESILLÄ HEIDÄN UPEITA TUOTTEITA!

Ystäväni vinkkasi minulle Kettukarkki blogista, josta löytyy kattava listaus Kööpenhaminan sisustusliikkeistä. Liikkeet sijaitsevat sopivasti siinä ytimessä melko lähekkäin, ja matkan varrelta löytyi monia muitakin, mm. Day:ta ja Lisbeth Dahlia. 

Nyt on ollut sen verran kiireiset illat, etten ole valoisaan aikaan ehtinyt valokuvata ostoksia, joita tein muuten varsin maltillisesti. Yritän laittaa niitä esille huomenna! Nyt Hulluille päiville :)

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Rento meininki

KUVA / KÖÖPENHAMINA, NYHAVN

Kööpenhaminasta riittää juttua varmasti koko viikoksi, jos jaksatte lukea ;)

Päällimmäisenä koko kaupungista jäi mieleen sen asukkaiden rento meininki, ihmiset hymyilivät paljon eikä kellään ollut kiire mihinkään. Toinen oli tuoksut. Ulkomailla tuoksuu aina joltain erilaiselta kuin kotimaassa, tietty. Ja Köpiksessä ensimmäinen tuoksu kentälle tultaessa oli makkara. Keskustassa kiertäessä ilmassa leijaili taas herkullisten vohveleiden ja leivonnaisten makea sekoitus.

Rennosta meiningistä ja oikeasta asenteesta oli Hesarissakin juttua eilen. Myönteisyys ja oikea asenne suojaa sairauksilta, pidentää ikää ja lisää stressinsietokykyä! Tässä muutama harjoitus myönteisempään mieleen:
1. Vaihda näkökulmaa
2. Pidä kiitollisuuspäiväkirjaa
3. Uppoudu hyvään
4. Käy kauneuskävelyllä
5. Älä vatvo epäonnistumisia
6. Pane myönteisyys kiertoon
7. Meditoi

Iloista tiistaita tuosta räntäsateesta huolimatta :)

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Velkommen til Illums Bolighus







Illums Bolighus oli yksi ihan lemppareistani, sellainen sisustukseen erikoistunut ostoskeskus Köpiksen ytimessä. Saman katon alle sijoiteltu tyylikkäästi ja sopivan rennosti montaa merkkiä ja kauniita tuotteita. Sieltä löytyi myös meidän eteiseen sopiva matto ja kaunis valaisin, joka olis meille sopiva yölampuksi. Tuolla olis voinut kierrellä tunteja, ja harmi ettei Helsingissä ole vastaavaa!

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Borta bra hemma bäst


Tässä pikamoi! Takana ihana viikonloppumatka mamman ja siskon kanssa. Ollaan nautittu Kööpenhaminan rennosta tunnelmasta, uskomattomista tuoksuista ja ruuista, shoppailtu, kierrelty nähtävyyksiä, istuttu kahviloissa ja ihmetelty muiden menoa. Tuli muuten kevään eka ulkojätski (oreo&brownie-sekoitus) syötyä, mums! Onpa energinen olo aloittaa taas uusi viikko :)

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Godmorgen København


Terveiset Kööpenhaminasta!

Täällä istun ikkunalaudalla, hörpin lämmintä teetä ja tuoksutan raikasta ilmaa. Tulossa kaunis shoppailupäivä. Mamman kanssa ollaan jo valmiina, nyt pitää vaan saada sisko vielä ylös sängystä :)

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Yes Yes Yes


Nonni, laukku pakattu, check in tehty, passi kädessä ja taxi kohta alhaalla. Miniloma ja rentoutuminen, here we come! Enjoy your weekend :)

torstai 12. huhtikuuta 2012

Touhua riittää


Ostin joku aika sitten melkein 7 kiloa trikookudetta maton virkkausta varten. Ajattelin säästäväisesti, jätin valmiiksi kerityt rullat kauppaan ja nappasin mukaan pari säkkiä kudetta, joka pitää selvittää itse. Huoh, en ajatellut miten työlästä tuo voikaan olla. Tuossa pöydällä on nyt puolet ja siitä voi lähteä liikkeelle. Olen jo mielessä hahmotellut mallin, mutta toteutus ei onnistu ilman kaavaa eli sellaisen etsiminen alkaa nyt :) 

******************
Vielä loppuun viikon viimeisen ruokalistan ja liikkumisen esittelyä:
*perusaamiaiskulho + berocca
*vihreää teetä + 0,5l kuplavettä
*lohikeitto + ohraleipää + piimää
*omena + appelsiini + 0,5l kuplavettä
*itsetehtyä kinkkupizzaa

Olen ladannut puhelimeen loistavan treeniohjelman, Nike training club sovelluksen, jonka avulla jumppailen kotosalla aina välillä. Kotona jumppaaminen on kivaa vaihtelua, jos päivän aikataulut ei anna periksi ryhmätunneille, laiskottaa lähteä ulos lenkille tai pyykin/tiskienpesu ovat jääneet vähemmälle. Tein tänään 15 minuutin vatsalihasohjelman ja 15 minuutin venyttelyohjelman. Parasta ohjelmassa on personal trainer, joka kannustaa YOU CAN DO IT!

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Modern Preppy

Oletteko jo nähneet ihastuttavan Gwynethin Lindexin mainoksissa?


Olen jo jonkin aikaa katsellut upeita Modern Preppy mainoksia ja käynyt Helsingin myymälässä katsomassa tätä mallistoa turhaan, kun kaikki mun koot ovat olleet loppu. Piipahdin vielä Turussa ollessani liikkeeseen ja arvaatkaas, siellä oli melkein koko mallisto kaikissa kokoluokissa jäljellä. Harmi vaan ettei mun päälle sopinut monetkaan niistä, joita olin ajatellut. Päädyin ostamaan tuon pirtsakan vihreä-raidallisen paidan sekä sateenkaaren värisen rannekorun. Mä olen jotenkin tykästynyt kultaisiin yksityiskohtiin ja oli pakko ostaa Zarasta nämä söpöt housut. Sopivat kivasti yhteenkin :)


PÄIVÄN RUOKA- JA LIIKUNTAKALENTERI

KLO 6.15 LASI BEROCCAA JA 1 APPELSIINI
KLO 7-8 BODYPUMP (KYLLÄ, AAMUTUNTI!)
KLO 8.30 AAMUPALAKULHO, KUPPI TEETÄ JA 0,5L KUPLAVETTÄ
KLO 11.30 LINDSTRÖMINPIHVIT, SALAATTIA JA LASI PIIMÄÄ
KLO 14 ISO LUUMU, 2 KEKSIÄ JA 0,5L KUPLAVETTÄ
KLO 20 KANA-PARMESANSALAATTI JA LASI APPELSIINIMEHUA
KLO 21 PERSIKKARAHKAA

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Kom i gång


Rentouttavan loman jälkeen tämä päivä on tuntunut aikamoiselta hulinalta. Aamu alkoi onneksi rauhallisesti ja heräsin herätyskelloon heti ilman torkutuksia, nautin perusaamiaiskulhon ja lasillisen beroccaa. Töihin päästyä nappasin hedelmäkorista päärynän, keitin kupin mustaherukkateetä ja täytin 0,5l pullon kuplavedellä. Käydään työkavereiden kanssa syömässä lähilounaspaikoissa ja tänään saatiin herkutella lasagnea, jonka kylkeen otin salaattia ja lasillisen piimää. Meille tulee töihin päivisin hedelmäkori, ja söinkin välipalaksi banaanin, kupin teetä ja täytin 0,5l pullon uusiksi kuplavedellä. 

Töiden jälkeen kierreltiin kaupungilla ja shoppailtiin Jlle uusia työvaatteita. Ehdittiin vielä valoisaan aikaan juoksulenkille ja hurauttelin peruslenkin 5 minuuttia tavallista nopeampaa, jei! Tehtiin iltapalaksi tortilloja, joihin käytettiin eilistä rukolaa ja kurkkua, jääkaapista löytynyttä aurajuustoa, pakkasesta löytyneitä tortillalevyjä ja jauhelihaa. Kaupasta napattiin mukaan paprikaa ja turkkilaista jugurttia. Sen pituinen tämän päivän ruokalista ja liikkuminen. Nyt nukkumaan!

Rakkauslappunen


Liimasin sängynpäätyyn Jlle lappusen. Tykkään kaikista tuommoisista söpöstelyteksteistä :)

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Olet mitä syöt

Pidän tämän viikon täällä lukijan toiveesta ruoka- ja liikuntapäiväkirjaa. Pääsiäisen herkutteluiden jälkeen pitää syödä taas vähän terveellisemmin ja liikkua riittävästi. Ensi viikonloppuna lähden reissuun ja tuolloin en ehdi urheilemaan, saati pysty vastustamaan kaikkia herkkuruokia ;)


Aamiaiseksi join kupin teetä, lasillisen beroccaa ja pari lasia vastapuristettua appelsiinimehua, söin kulhollisen meidän perusaamiasta (kaurahiutaleita, rusinoita, auringonkukan siemeniä & vehnäalkioita maidon kanssa) sekä pari ruisleipää. Vapaapäivinä nautitaan yleensä aika runsas aamiainen, kun hesaria lukiessa vierähtää helposti tunti, jos toinenkin.

Ruuaksi nautittiin kanaa ja salaattia pitkän juoksulenkin ja saunan päätteeksi. Kana marinoitiin itse valkosipulilla, rosepippurilla, persiljalla ja hunajalla. Rapean salaatin lisänä laitettiin rukolaa, avokadoa, kirsikkatomaatteja ja parmesania. Pinnalle loraus oliiviöljyä ja balsamicoa.


Päivän liikunta-annos tuli täytettyä tunnin juoksulenkillä Töölönlahden ympäri. Mulla on ihan upouudet Niken juoksutossut, jotka ovat todella hyvät jalassa. Käytiin molemmat joku aika sitten Intersportin askeltestauksessa ja sen ansiosta sain ostettua just mun jalalle sopivat kengät. Nämä pirtsakat kengät suorastaan houkuttelevat lenkille!

Nyt nauttimaan iltapalaksi mustikka-puolukkarahkaa ja juustosämpylää :)

Omat aakkoset

Aurinko  
saa kaiken näyttämään vaan niin paljon paremmalta
Brillor  
mulla on huonontunut näkö sen verran, että silmälääkäri määräsi silmälasit viime viikolla
Cafe Latte
olen enemmän tee-ihmisiä, ja näitä nautin töissä, kun todella tarvitsen piristystä
Dekki
kohta alkaa skettikausi, joka tarkoittaa sitä, että saan kuluneita dekkejä askartelukäyttöön
Empaattisuus
sellainen piirre, jota toivoisin olevan meissä kaikissa
Family
perhe on paras
Glass
kevät tuo kaikki jäätelöuutuudet pakastealtaisiin ja mä niin tykkään maistella uutuuksia

 
Hippa
ulkoiltiin pääsiäisenä paljon ja eilen innostuttiin leikkimään hippaa, leikkiminen on hauskaa ja sitä tekee ihan liian harvoin
Itsetehty
arvostan tosi paljon kaikkea itsetehtyä
Juokseminen
juoksu on helppo ja kiva kesäkauden harrastus
Kalastus
meillä on ystävien kanssa perustettu oma kalastuskerho ja parin viikon päästä on tämän vuoden eka reissu
Lukeminen
kirjoja tulee luettua paljon useammin keväisin ja kesäisin
Mielikuvitus
luovuus ja mielikuvituksellisuus ovat aika vahvoja luonteenpiirteitäni

Nauvo
Jn perheen mökki on Nauvossa ja viihdytään siellä hirmu hyvin
Onni
"Onni löytyy arjesta"
Passi
tykkään matkustaa ja passi onkin seuraavan kerran käytössä perjantaina
Queso
tykkään herkutella juustoilla
Rapu
hassua miten monet ravun tunnuspiirteet sopivatkaan minuun
San Francisco
on yksi kauneimmista kaupungeista, joissa olen käynyt
Tee
juon joka päivä muutaman kupin teetä
Urheilu
liikkuminen on mulle tärkeä vastapaino työlle

 
Vapaaehtoistyö
omat arkimurheet tuntuvat varsin pieniltä vapaaehtoistyön aloittamisen myötä
Wedding
tänä kesäkautena päästään tanssimaan neljät eri häät
Xylitoli
syödään päivittäin täysksylitolipurkkaa
Ystävät
ovat hirmuisen tärkeitä
Zoomata
olen oppinut pikku hiljaa käyttämään meidän Nikonia
Åbo
Turku on aina Turku, tuttu ja turvallinen kotikaupunki
Ängel
uskon enkeleihin ja heidän pieniin ihmetekoihin
Ötökkä 
ihana kesä tuo mukanaan ne mulle niin epämieluisat ötökät 
 

PSST. KUVAT NAPATTU EILEN, KUN OLTIIN KÄVELYLLÄ VANHEMPIEN LUONA

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Pääsiäiskuulumisia


Tällaisissa maisemissa vietettiin pitkäperjantai ystävien mökillä. Kevät on tänä vuonna tullut myöhemmin kuin yleensä, mut onneksi saatiin nauttia auringosta. Tehtiin vähän ulkohommia, syötiin karitsaa, lämmitettiin puusaunaa ja nautittiin vain olostamme. Poskiin tuli jo hiukan väriä ja nenänpäähän pisamia.

Nyt tultiin takaisin kaupunkiin. Illalla ohjelmassa perhedinneriä ja kahdet synttärijuhlat, jei :)

torstai 5. huhtikuuta 2012

Pääsiäisterveisiä

 
**Oikein ihanaa pääsiäistä kaikille!**

Me suunnataan kohta puolin junalla Turkuun. Tiedossa perheen ja ystävien näkemistä, ilman liian tiukkoja aikatauluja. Nauttikaa tekin :)

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Lempiväri

4 VIIKON SISUSTUSKUVAHAASTE / VIIKKO 4: LEMPIVÄRI (NAPATTU 1. VIIKOLTA)


Tykkään valkoisesta väristä, etenkin leikkokukissa. Lauantaina saatu kaunis kimppu on nyt ihan parhaimmillaan ja kaunistaa niin meidän keittiötä. J teki meille eilen dinneriä ja mä sain rauhassa kuvata kukkia :) 

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Hand made



Muistattekos mun haaveilut isoneuloksisesta filtistä? 

Nyt sain neulottua sellaisen tuollaisilla megakokoisilla puikoilla, jotka ostin Jätti Rätistä. Mulla oli kaksi kerää mustaa trikoo-matonkudetta jäljellä, ja neuloin niistä tuollaisen torkkupeiton. Se jäi kyllä aika pieneksi; se yltää just ja just Jn navasta varpaisiin. Jalkojen lämmittämiseen ainakin ihan passeli ;) Seuraavaksi alan mattopuuhiin ystävän hienosta mattoprojektista inspiroituneena. Kotona pitää olla kivoja projekteja käynnissä varsinkin, kun tuollainen takatalvi iskee :)