Näytetään tekstit, joissa on tunniste kattaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kattaus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Kauneimmat kaikista

Kastejuhlat ovat kauneimmat kaikista juhlista ja erityisen liikuttavat, kun kyseessä on oman lapsen sellaiset. Meidän tyttäremme juhlissa olivat läsnä meille ihan lähimmät eli isovanhemmat, sisarukset ja kummit. Pienet ja intiimit juhlat takasivat tietysti rennon ja mukavan ilmapiirin. 

Varsinainen kaste tapahtui kirkossa ja tämän jälkeen juhlia jatkettiin meidän kotona. Alkumaljojen jälkeen nautittiin aamulla laittamaani porokeittoa herkkuleipineen.



Myöhemmin herkuteltiin vadelmamoussekakulla ja porkkana-cupcakeilla, jotka olivat molemmat todella hyviä. Kakkukaan ei ollut yhtään liian makea! Kahvipöydästä löytyi myös muita makeisia, kuten meidänkin lapsuudesta tuttuja pipareita.




Jätettiin juhlien siivoamiset aamuun ja eilen illalla vain nautittiin juhlien jälkeisestä fiiliksestä, käytiin saunassa ja tulihan se unikin nopeasti meille kaikille.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Suussasulavaa kanaa viinissä

Ollaan tämä ilta vietetty siskon kanssa laatuaikaa. J on ystävien kanssa kaupungilla ja me tytöt ollaan tehty kotona hyvää lohi-avokadosalaattia, vallattu meidän sänky ja kääriydytty untuvapeittojen alle. Nyt ollaan katsottu monta tuntia sinkkuelämää, ihanaa löhöilyä ;)

Tähän väliin sopii siis hyvin esitellä meidän sunnuntainen lounas. Tehtiin meinaan tosi hyvää kanaa viinissä. Nyt en muista mistä nappasin tämän herkkureseptin, joten jaan sen kokonaisuudessaan kuvien kera :)


Kyseessä on helppotekoinen pataruoka. Padan pohjalle tulee 10 pientä salottisipulia ja 4 valkosipulinkynttä. Tähän voi käyttää kokonaisen broilerin tai koipia, me kokeiltiin maustamattomilla koivilla. Koivet pyöritellään vehnäjauhoissa, maustetaan suolalla&pippurilla ja ruskistetaan pannulla. Ruskistuksen jälkeen koivet laitetaan sipulien päälle pataan.


Jotta koipien maut saadaan pannulta mukaan, pannulle kaadetaan 4dl punaviiniä ja annetaan kiehahtaa. Viini kaadetaan koipien päälle ja kuumaan pannuun laitetaan pekonit. Pekonien ruskistuksen jälkeen pannulle tulee pilkotut herkkusienet. Lopuksi nämä nostetaan pataan lihojen sekaan. 


Pannu huuhdellaan 2dl lihalientä ja lisätään ne pataan. Joukkoon vielä pari laakerinlehteä, kourallinen hienonnettua persiljaa ja muutama timjamin oksa. Pata hautui hiljalleen noin tunnin verran uunissa 200 asteessa. Ja sillä aikaa valmisteltiin salaatti, salaatinkastike ja keitettiin uudet potut.


Ostin kuvassa näkyvän kätevän salaatinkastikesekoituspullon Köpiksen reissulta ja se pääsi nyt ekaa kertaa käyttöön. Tehtiin ranskalainen kastike kahdelle, johon tuli 3 ruokalusikallista oliiviöljyä, loraus punaviinietikkaa, suolaa, mustapippuria ja teelusikka dijon-sinappia.


Salaatti oli yksinkertainen; vähän rapeaa, tomaattia, herneen versoja, ruohosipulia ja basilikaa. Laitettiin ne Marimekon kuppeihin, jotta salaatti ei sotkeudu kastikkeeseen.


Annettiin vetäytyä noin 15 minuuttia, kun kumpikaan ei malttanut pidempään. Ja oli herkkua! Väri oli hiukan hassu, sellainen vaaleanpunertavanruskea, mutta maku oli sitäkin parempi. Harvemmin ostetaan kanankoipia, joten senkin puolesta kokeilemisen arvoinen :)


tiistai 24. huhtikuuta 2012

Vardagsfest



Järjestettiin Jn kanssa arkijuhlat perheelle. Noin puolet meistä asuu Helsingin suunnalla ja kokoonnutaan toistemme luona aina silloin tällöin arki-iltaisin, vaihdetaan kuulumisia ja syödään herkkuja. Tänään tarjoiltiin pinaatti-feta-tomaattipiirakkaa, viinirypäleitä, suklaata ja namuja. Otin Köpiksestä ostetut vintage paperipillit käyttöön, kun hörpittiin pommacia jalallisista laseista. Myös nuo värikkäät salmiakkikuvioiset servetit on sieltä :)

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Cake pops

4 VIIKON SISUSTUSKUVAHAASTE / VIIKKO 3: KATTAUS (NAPATTU TAAS 4. VIIKON LISTALTA)


Oletteko jo maistaneet cake popseja?

Saatiin eilen pari ystävää kylään, ja ajattelin kokeilla torstain Hesarissa ollutta reseptiä. Nämä suklaaherkut olivat oikein hyviä, aika täyttäviäkin ja helppoja tehdä huolimatta työn monivaiheisuudesta. Valkosuklaasta tehdyn kuorrutteen voisi ehkä korvata jollain kevyemmällä? Mulla valkosuklaa ei reagoinut kovin hyvin tuohon karkkiväriin, ja täytteestä tuli aika tahmaista (siihenkin on varmaan joku kikka?). Tikkuina käytin meidän syömäpuikkoja, jotka toimi tosi hyvin. Tosin näihin tikkuihin piti pyöritellä vähän isommat pallot. Strösselit ja karkkivärin ostin Cittarista.

Cake popsit ovat Jenkeistä lähtöisin, leivontabloggarin Angie Dudleyn keksintö. Kannattaa kurkata Angien Bakerella blogiin, jos kiinnostuit enemmän :)

Psst. Tähän kattaukseen sopi niin hyvin ranskanliljaksi taiteltu servetti. Ohje täältä!
 

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Astia



Nappasin IMAGE black and white blogista 4 viikon sisustuskuva haasteen. Ensimmäinen viikko käynnistyy kohdalla 'astia'.

Ollaan peritty mummolta kuvassa olevat kauniit Arabian Puketti sarjaan kuuluvat ruokalautaset, joiden designista vastaa Raija Uosikkinen (vuodelta 1969-71). Nämä ovat yhdet lempparilautaset, joita käytetään usein iltaruokailussa. Meillä on näitä lautasia vasta muutama, ja jossain vaiheessa voitaisiin täydentää tätäkin sarjaa. Olen törmännyt vanhoja astioita myyvään AstiaTaivas.fi liikkeeseen, jonka valikoima vaikuttaa ainakin todella kattavalta.

Nyt ylös, ulos ja lenkkikauden avaus. Hurraa uudelle viikolle ja sulaneille kaduille :)