Näytetään tekstit, joissa on tunniste perjantaibiisi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perjantaibiisi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 9. elokuuta 2013

Uusi ruukku Granitista




Vihdoin ja viimein perjantai!

Tämä viikko on kyllä tuntunut hirmuisen pitkältä, vaikka tekemistä on riittänyt joka päivälle. Tänään käytiin nauttimassa Fasun aamiainen yhden ystävän kanssa ja innostuttiin vielä kiertelemään parissa sisustusliikkeessä. Tuo koivuntapainen suojaruukku löytyi superihanasta Granit-liikkeestä, jossa ollaan ehditty muutamaankin otteeseen jo piipahtamaan. Ruukku sopii niin kivasti Jn ostamaan orkideaan ja toivotaan, että saataisiin tämä yksilö viihtymään meillä pidempään kuin aiemmat. 

Oikein ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua sinne! :)

Tässä vielä perjantaibiisiä tänään Flowssa esiintyvän Alicia Keysin tahtiin, enjoy!


perjantai 5. lokakuuta 2012

Skyfall

 
Meillä on viikonlopuksi tiedossa kahdet ihanat juhlat. Raskaus tuo hieman haasteita varsinkin juhlapukeutumiseen ja yritän ostella muutenkin sellaisia vaatteita, joita voin sitten jatkossakin käyttää. Viikonloppua silmällä pitäen ostin Zarasta kuvassa olevan sähkönsinisen paidan. Tänään suunnataan synttärijuhliin, joten alaosaksi tulee mamafarkut ja huomisiin häihin sujautan alle kultaisen kimallemekon. Yritän muistaa napata molemmista asukuvat ja postata ne teillekin nähtäväksi! Iloista perjantaita sateisesta kelistä huolimatta :)

Psst. Joko muuten kuuntelit Adelen uusimman Skyfall biisin, joka on uuden Bond-elokuvan 007 Skyfall tunnusbiisi? Klikkaa tänne, jos et vielä ehtinyt.

perjantai 3. elokuuta 2012

A little world


Saatiin kuvassa oleva ihana kivilaatta ystäväviltä lahjaksi. Se on niin soma ja sen ajatus sopii musta meille niin hyvin, että laitettiin se meidän kodin sydämeen eli keittiöön<3

Ootte varmaan kuullut jo monen monta kertaa, joten kerta kiellon päälle ;) Meille perhe on kaikki kaikessa ja jokainen sen jäsen erityinen ja tärkeä. Ollaan Jn kanssa niin onnekkaita, että meidän perheet on aika hyvin yhdistyneet yhdeksi suurperheeksi. Mun siskokin soitti mulle pari päivää sitten ja muistutteli joulusta. Sen suunnittelun suhteen on hyvä olla ajoissa liikkeellä, kun onhan sentään elokuu :) 

Tulevaa joulua odotellaan täällä innolla, vaikka ihanaa kesääkin on jäljellä. Olen jo käynyt tsekkaamassa tulevia joulukoristeita eri sivustoilla, ja esimerkiksi Tine K Home sivuilla vilahtaa jo joulukuusi!


perjantai 27. huhtikuuta 2012

Fredags inspiration


Voi tätä perjantai-iloa! Suunnataan saaristoon viikonlopuksi kalareissulle. Auto on jo pakattu, vieheet kiillotettu ja ruokakassit valmiudessa jääkaapissa. Aurinkoista keliä luvattu ja toivotaan vielä kireitä siimoja :) Kone jää tällä kertaa kotiin, joten palailen tänne taas sunnuntaina. Nauttikaa ja ulkoilkaa paljon!

***


Tässä Bobby Womackin kesäkuussa julkaistavalta albumilta yksi biisi. Bobby on muuten Flow'n yksi uusimmista kiinnityksistä. Mitäs tykkäätte?

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Työhuoneinspiksiä


Sisustuskuvahaasteessa oli seuraavana vuorossa työhuonekuvia. Meiltä ei sellaista löydykään, joten keräsin omaa silmää miellyttäviä kuvia Pinterestin kautta.

Ja se olis taas perjantai, viikon paras päivä ja biisikin sen mukainen!


Ps. Feist on muuten yksi Flow Festivaalin esiintyjistä :)

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Liljoja keittiön tasolla


Kävin eilen hakemassa liljoja maljakkoon. Ne on ihan lemppareita!



 
Lykke Li - I follow rivers

 Tässä pitkästä aikaa mukava perjantaibiisi :)

perjantai 17. helmikuuta 2012

Ikävä

Kaikki tuntee joskus jonkunlaista ikävää. Ikävä ei useinkaan ole murheellista ikävää, vaikka sellaista tietty joskus ja onneksi harvemmin. Mulla ikävä on usein sellaista positiivista, kuten menneiden muistamista ja sen kautta pintaan tulevaa ikävää. 

Viime aikoina mulla ikävä on iskenyt hiihtoladulla. Tässä on tullut mietittyäkin ikävää monta kymmentä kilometria. Siellä keskellä metsää on niin yksin omien ajatusten kanssa ja se tekee hyvää. Harvemmin sitä enää pääsee niin pois kaikesta hulinasta ja ihmisjoukosta. Enkä mä usein kaipaa yksin olemista, yhdessä tekeminen on enemmän mun juttu. 

Mutta eilen hiihtäessä tuli kova ikävä. Ikävä jotain mitä on joskus menettänyt, ikävä sellaistakin jonka on vain pienen hetken kokenut, ikävä tuoksuja ja makuja, ikävä ystäviä joita ei tapaa niin usein kuin haluaisi ja sellaisiakin, joiden kanssa polut ovat menneet erilleen, ikävä ihania ja rakkaita muistoja.


Onneksi ikävä voi olla myös iloa siitä, että on asioita joita voi ikävöidä <3



perjantai 27. tammikuuta 2012

Friday, what a day!

Tykkään niin tuosta sinisen sävystä ja en voinut vastustaa, kun Zaran tangossa roikkui juuri sopivat kultaisilla yksityiskohdilla. Oletteko muuten huomanneet, että nyt on kovasti in tiukemmat housut ja löysempi neule? Oma neule löytyi (yllätys, yllätys) Pull & Bearista.


Shoppailureissulla tarttui mukaan myös nämä kauniit ja sirot lakerikengät Zarasta. Ne odottavat sitten kaapissa vielä jonkun aikaa kuivempia katuja ja kevättä. 


Uudet, värikkäät keväthousut ja perjantai, mitä muuta voi enää toivoa ;)


 Raappana on ihanan leppoisaa kuunneltavaa, ja erityisesti tämän kappaleen sanat pistävät miettimään sitä tärkeintä...


perjantai 20. tammikuuta 2012

Suomalaiset räppää



Ah, vihdoin se perjantai tuli. Tuntuipa pitkältä viikolta loman jälkeen! Ja taisipa olla normaalin pituinen viikko sitten aikoihin. Tässä perjantaibiisinä Graciaksen HKI. Rentouttavaa perjantaita :)

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Kuulumisia





Täällä sairastellaan ja sen vuoksi olen ollut hiljainen. Sänky taitaa viedä voiton loppuviikoksi. Oli ihan pakko ottaa kuvia kauniista kukista, jotka tuovat kevään tuoksun meidän kotiin. Aivan ihania ja näettekö, valoa tulvii kohta sisälle, pian se kevät tulee. Palaan taas ensi viikolla uusin ajatuksin. 

Jenni Vartiainen - Missä muruseni on

Tässä teille kaunis ja koskettava biisi Jenniltä<3

perjantai 16. joulukuuta 2011

Sööttiä joulumusiikkia


Michael Bublé - It's beginning to look a lot like Christmas

Tänä jouluna Michael Bublé on soinut monessa paikassa ja tämä kappale sopii hyvin perjantaibiisiksi. Joulu on meinaan ihan oven takana <3

perjantai 2. joulukuuta 2011

No:2 Anna hyvän kiertää

Osallistun töiden kautta Christmas Tree -hyväntekeväisyys kampanjaan. Tarkoituksena on kerätä joulupuun alle mahdollisimman monta mukavaa ostettua tai omatekoista joulupakettia suomalaisille, vähävaraisille lapsille, jotka muuten jäisivät ilman. Otin puusta kaksi lappua ja sain kunnian ostaa paketit kahdelle 4- ja 14-vuotiaalle tytölle.

Anna sinäkin hyvän kiertää tänä jouluna, vaikka toisenlaisen lahjan kautta!


Anna Järvinen - Nuori ja kaunis ft. Olavi Uusivirta

perjantai 25. marraskuuta 2011

perjantai 18. marraskuuta 2011

Snowed in at Wheeler St.

Kuva täältä

Miksei jo sada lunta?


Kate Bushin uusi levy julkaistaan tulevana maanantaina. Nyt.fi tarjoaa vähän esimakua tulevasta. Oma suosikkini on Snowed in at Wheeler St., jossa Elton John laulaa Katen mukana.


perjantai 11. marraskuuta 2011

Vielä ehtii perjantaipostailla

Tänään on ollut lennokas päivä. Töiden jälkeen ollaan valmisteltu huomista kirppispäivää ja illaksi suunnattiin Linnanmäelle Kuorosodan livelähetykseen.


Kuorot kuulostavat livenä hurjan hienoilta ja on kiva päästä kurkkimaan mitä lähetyksen ulkopuolella tapahtuu. Täytyy kyllä sanoa, että viime vuonna yleisöä ohjattiin enemmän ja otettiin koko ohjelmaan mukaan paremmin. Tällä kertaa ei aina tiedetty milloin tapahtuu mitäkin ja koska pitää taputtaa. Kristiina Komulainen osaa onneksi hommansa ja on aivan loistava sekä spontaani juontaja, tykkään!


Tuiskun esitys oli kaunis, vaikkein mikään erityinen fanittaja olekaan.


Ja olipa tosi harmi, että Kaijan kuoro tippui. Musta esitys oli tosi hyvä :)

 Haloo Helsinki - Maailman toisella puolen

Hui, nyt nukkumaan, että jaksetaan herätä taas aikaisin! Kauniita unia sinne<3

perjantai 4. marraskuuta 2011

Love is all around us


 Muistelimme just Jn kanssa häitämme. Tänään ollaan oltu naimisissa tarkalleen 91 päivää, yhteiseloa 4445 päivää.

Hääpäivästä on paljon ihania muistoja. Tärkeimpänä on se ihana tunne, joka oli läsnä koko päivän. 


Muitakin muistoja on, esimerkiksi oma hääkimppu, jonka kuivasin ja laitoin talteen tällaiseen lasirasiaan.


Rasia on meidän makuuhuoneessa. Samassa paikassa tuon valkoisen pahvin kanssa, joka toimi yhtenä vieraskirjana. Kaikki rakkaat vieraat oli kirjoittaneet meille ihania viestejä ja elämänohjeita.


Pahvi on sen verran iso, ettei siihen ole löytynyt sopivia kehyksiä, emmekä ole vielä ehtineet viedä sitä kehystettäväksi.


Meidän häätanssibiisillä on hyvä käynnistää tuleva viikonloppu <3

Alicia Keys - If I ain't got you

perjantai 28. lokakuuta 2011

Hemma hos oss

Täällä nautitaan vapaasta perjantai-illasta.

Bo Kaspers Orkester - Låt mig komma in

Tehdään hyvää ruokaa. Minä tein esivalmisteluja ja nyt J paistaa pihvejä. 




Vihreää salaattia, kardemummalla maustettua hallomia ja tomaattia.


Turkoosi kippo hämää väriä ;)

Sisäfilettä, jonka marinaadiin laitettiin oliiviöljyä, valkosipulia, HP-kastiketta, soijaa, suolaa&pippuria, persiljaa ja rosepippuria. Ihana tuoksu. 

Nyt mua huudellaan jo. Nauttikaa perjantaista :)

perjantai 21. lokakuuta 2011

Happy together



Perjantaibiisinä The Turtles Happy together

Loistava syysloma ollut, hurraa. Syyslomavieraat Part II ovat juuri lähteneet ajelemaan Turkua kohti. Oli oikein luksusta saada mamma ja siskot kylään. Tytöt nukkuivat siskonpedissä meillä yön ja nautittiin pitkä aamiainen kotona ennen shoppailua. 

Nyt pakkaillaan huomista Turun reissua varten. Meillä on huomenna luvassa coctail-iltama logomossa eli nyt mietitään vähän juhlallisempia vaatteita :) 

Tänään Fazerin kahvilassa nautittu suklaavadelma-kakku :)

Illan ohjelmassa on Kuorosota. Kannustetaan Turku voittoon, eikö ;)

perjantai 7. lokakuuta 2011

Perjantaibiisi ja rakkauspostereita



Edward Sharpe & The Magnetic Zero - Home

Tässä on teille kuunneltavaksi yksi leppoinen biisi, jolla on hyvä aloittaa viikonloppu! Tämä on myös Jn yksi kesän 2011 suosikki, joka tuo mieleen erityisesti hääpäivämme. Eilen vietimme 2kk-päivää :)





Aurinkoista viikonloppua!