torstai 9. tammikuuta 2014

Kaikkien vaatteiden nimikointia


Dagikseen valmistelut aloitettu - check!

Meistä Jn kanssa kumpikaan ei ole ollut pienenä päiväkodissa hoidossa, joten muutaman viikon päästä alkava uusi arki on silläkin tapaa uutta kaikille. Ollaanhan toki kuultu ystäviltä ja tutuilta miten päivät sielläkin soljahtavat eteenpäin, mutta kaikki käytäntöihin liittyvät asiat ovat vielä hakusessa. Hunajaista -blogin Riikka oli tehnyt elokuussa muistilistan kaikille päiväkodissa aloittavien lasten vanhemmille. Kattava lista (check here!) on toiminut ainakin meillä hyvänä pohjana tulevaan ja huomisella kotikäynnillä kuullaan tietysti lisää. Jep - Beben omahoitaja ja dagiksen johtaja tulevat tutustumaan meihin ja kertomaan lisää tulevasta. Tutustumiskäyntejä ei ilmeisesti kaikissa paikoissa tehdä ja tämä antaa tulevasta hoitopaikasta tosi hyvän kuvan. Ja itse valmisteluista - ollaan tosiaan alettu nimikoimaan Beben vaatteita. Homma tuntuisi kyllä ylitsepääsemättömältä, jos nimen kirjoittaisi kaikkiin vaatteisin itse, ommeltavista nimilapuista puhumattakaan! Me tilasimme omamme täältä. Tilaaminen oli helppoa, vaihtoehtoja enemmän kuin tarpeeksi ja toimitus nopeaa - suosittelen lämpimästi! :)

1 kommentti:

  1. Ensinnäkin, kiitos kivasta blogista, juttujasi niin kotoa kuin bebestäkin, on tosi kiva lukea :) Toiseksi, tyhmä kysymys, onko nuo tilaamasi nimilaput tarroja, vai miten ne pysyy vaatteessa kiinni?

    VastaaPoista

Thank you for your comment :)