perjantai 21. joulukuuta 2012

Mammaloman perusperjantaipäivä

Mammalomailu on kyllä leppoisaa, kun voi touhuta mitä tykkää ja millaisella aikataululla itselle sopii. Energisinä päivinä touhuan useimmiten sisustusprojektien parissa kotosalla, ulkoilen niin paljon, kun kunto antaa myöden ja käyn kaupungilla kiertelemässä uusissa liikkeissä. Ja sitten vähemmän energisinä päivinä, kun on tullut valvottua yöt pikkuisen kanssa, olen koko päivän tukka nutturalla, pyjama päällä ja kulutan mammalomaksi varaamiani leffa- ja kirjavarastoja.


Tämä aamu alkoi aikaisin, jo ennen kuutta, kun bebe (kirjaimellisesti) potki minut ylös sängystä. Keitin pannullisen uutta lahjaksi saamaamme teetä, nautin ison kulhollisen luonnonjugurttia mustikkakeiton ja auringonkukansiementen kanssa sekä hörppäsin lasillisen beroccaa päivän piristykseksi. Hitaat aamut ovat kyllä parhautta ja käytin Hesarin lukemiseen puolitoista tuntia!


Jn lähdettyä töihin, hoidin perusaamupesut Cliniquen tuotteilla ja käytin BareMineralsin vakkarimeikkituotteitani kasvojen ehostukseen. Hyppäsin ratikkaan ja suuntasin kaupungille.


Kävin H&M:lla hakemassa muutaman perustrikootuotteen, Stockalla tilaamassa mun laukun (heillä kun oli vain noita ruskeita) sekä Akateemisella ostamassa Jlle ja mulle joululahjalukemiset. Suuntasin vielä Punavuoreen lemppariliikkeisiin. Ziccosta hain lahjan yhdelle ystävän vauvalle ja Chez Mariukselta pari muuta pakettia.


Mahduin juuri ja juuri ratikassa istumaan kaikkien kassien kanssa. Hississä ehdin nappaamaan kuvan itsestänikin. Masu mahtuu vielä juuri ja juuri toppatakin alle, mutta taskut on pakko pitää auki ;)


Arkisin yksin kotona ollessani syön lounaaksi yleensä eilisen tähteitä tai alkuviikosta tekeemääni keittoa, joka riittää melkein koko viikolle. Niin sitä laiskistuu, eikä jaksa tehdä ruokaa kahdesti päivässä. Tänään lounaaksi oli tiistaisia uunijuureksia, keskiviikkoisia lihapullia ja eilistä avokado-fetasalaattia sekä eilen leivottu täysjyväruisporkkanasämpylä kera tuopillisen maitoa.

Nyt kello onkin jo vaikka mitä. Tarkoitus olisi vielä tehdä perusviikkosiivous ja virkata beben huoneen mattoa ennen Jn tuloa. Sitten tehdäänkin yhdessä illallista, pakataan vähän joululomaa varten ja käydään saunassa. Kaikenlaistahan sitä perjantaihin mahtuu. Ei ihme, että aikaa menee kuin siivillä :)

2 kommenttia:

  1. Ihanan kuuloinen päivä. Juuri tsättäilin ystäväni kanssa joka odottaa siellä suomessa esikoistaan. Ja vauva voi syntyä koska vain. laskettuaika 3.1:) Onnea loppuraskauteen ja hyvää joulua.

    VastaaPoista

Thank you for your comment :)