perjantai 10. helmikuuta 2012

Late night shopping in Helsinki



"Design District Helsingin jo perinteeksi muodostunut Late Night Shopping tapahtuma uudistuu 9. helmikuuta lähtien kun We Are Helsinki ja Design District yhdistävät voimansa tapahtuman järjestäjinä. Uudistunut tapahtuma pitää liikkeiden, gallerioiden, ravintoloiden ja baarien ovet auki iltaan asti joka kuukauden toisena torstaina. Tapahtuma järjestetään kymmenen kertaa vuodessa, perinteisiä alekuukausia (tammikuu ja heinäkuu) lukuunottamatta.

Pienten erikoisliikkeiden hankaluutena on aiemmin ollut se, että ne usein sulkevat ovensa jo iltakuuden aikaan. Tähän epäkohtaan Late Night Shopping tuo kaivattua muutosta ja sen toivotaankin saavan asiakkaita käyttämään enemmän pienten liikkeiden palveluja. Yhteishankkeen tavoitteena on kannustaa mahdollisimman paljon pieniä liikkeitä mukaan iltatapahtumaan. Yhteisellä volyymillä  haetaan tätä kautta kilpailukykyä isojen yritysten hallitsemilla markkinoilla.

Tapahtuman aikana helsinkiläiset kivijalkaliikkeet ovat auki vähintään klo 21 saakka ja liikkeissä järjestetään Late Night Shopping -iltoina monenlaista erityisohjelmaa, kuten tarjoilua, näytöksiä, konsertteja, kiinnostavia suunnittelijatapaamisia ja tuotetarjouksia. Illan ohjelma on aina ladattavissa tapahtuman nettisivuilta viikkoa ennen tapahtumaa."

Iloa perjantaihin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for your comment :)