keskiviikko 29. helmikuuta 2012

My day



Mun aamut alkaa arkisin samalla tavalla. Herään tuolta lämpöisen peiton alta ja hipsin hiljaa aamuaskareille, kun J jää uinumaan. Kasvojen pesu, tukan laitto, meikit, vaatteet ja sitten viimeisenä aamiainen. Tänään oli tärkeämpi työpäivä, joten vaatteetkin oli valmiiksi mietitty, silitetty ja pinottu tuolille edellisenä iltana. Kömpelönä menin sitten kaatamaan berocat juuri tänä aamuna syliini ja kauheella kiireellä uudet päälle. Onneksi oli niin ihanan aurinkoinen aamu, ettei tuo kauaa harmittanut.


Töissä oli superhoppu ja monta deadlinea ja vielä kahden tunnin lounasmeeting. Lounas oli onneksi herkullinen seisovapöytä, jos ihmettelette lautasen monipuolisuutta. Töistä pääsin onneksi lähtemään valoisaan aikaan ja kiiruhdinkin suoraan kulttuuriklubin tapaamiseen. 


Käytiin katsastamassa Carl Larssonin Hyvän elämän jäljillä -näyttely, jota voin suositella kaikille, jotka ei sitä Turussa ehtineet katsastaa. Kotiaiheisiin keskittyvästä iloisesta ja kepeästä näyttelystä tuli niin hyvä mieli, ja olikin ihana mennä Aleksanterinkadulla sijaitsevaan La Torre Fazione kahvilaan. Nautin herkullisen banaani-mansikka-mustaherukka-jugurtti-smoothien, nam. Paikka on muuten todella viihtyisä ja sopivan intiimi, suosittelen.


Syötiin juuri Jn tekemään thai-dinneriä. Meillä on "hiilaritankkausviikko" meneillään, kun J valmistautuu viikonlopun suureen hiihtokoitokseen, ei me muuten ihan näin raskasta ruokaa syödä iltaisin.


Sellainen mukava arkipäivä tänään. Nyt suihkuun, paplarit päähän ja nukkumaan. Adios!

KUVAT OTETTU IPHONELLA ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for your comment :)