tiistai 2. huhtikuuta 2013

Hemma just nu

^ Meillä aamut menevät usein niin, että herätään Jn kanssa samaan aikaan touhuamaan aamujuttuja ja Bebe jää vielä tuhisemaan kehtoon. Yleensä, kuten tänäkin aamuna ehdin käymään suihkussa ja laittamaan itseni kuntoon, fiksaamaan aamiaisen ja ottamaan lehden esille ennen Beben heräämistä. 

Tämän jälkeen hoidin Beben aamupesut ja syötöt. Rannetuki kastui siinä touhussa ja otin sen pois aamiaisen ajaksi. Oman aamiaiseni aikaan Bebe istuu tyytyväisesti sitterissä ja leikkii Bamsen kanssa. Tosin tänään hän kyllä tylsistyi jo Hesarin kotimaan jälkeen ja oma aamiainen jäi hiukan kesken. 

Tämän viikon To do-listalla on muuten vasemmalla näkyvien nettitilausten palautus!

 ^ Meidän aamutouhuihin kuuluu ennen ensimmäisiä päiväunia leikkimatolla jumppaamista, leikkimistä ja laulamista. Bebeä hymyilyttää kovin, kun laulan hämähäkit ja pitkätossut ja samalla heiluttelen hänen käsiään. Hehe, hymyily voi kyllä johtua myös minun epävireisestä lauluäänestäkin ;) 

Beben pinniksessä on edelleen se vakuumipussi täynnä pieneksi käyneitä vaatteita, josta aiemmin mainitsinkin. Varasängyllä puolestaan ne uudet kesävaatteet, jotka pitäisi pestä ja silittää valmiiksi kesää varten. Ja oikealla pahvilaatikossa uusin lelu, joka odottaa kokoamista. Nämäkin tämän viikon To do-juttuja.

 ^ Ja kuva eteisestä! :) Pakkasin aamulla valmiiksi Beben punaisen hoitolaukun muskaria varten ja laitoin sen valmiuteen ulko-oven viereen. Tuo musta iso reissukassi oli mukana pääsiäisenä ja odottaa nyt eteisessä kellariin viemistä, jossa sitä säilytetään. Eteisessä olevat lenkkarit jäivät esille eilisen lenkin jälkeen, kuten myös keittiön tasolla olevat ipod ja sykemittari. 

Ja tässä keittiön ja eteisen välisessä tilassa on usein esillä silitystarvikkeet. J silittää työvaatteensa aina aamuisin tässä ja nyt siinä odottaa pino Mommalta saatuja kesävaatteita, jotka ajattelin silittää vielä myöhemmin tänään.

^ Ennen muskariin lähtöä petaan vielä sängyt. Untuvapeittojen on kuulemman hyvä olla hetki petaamatta unien jälkeen, jotta yön aikana tullut mahdollinen kosteus pääsee haihtumaan. Ja välillä sänky näyttää tältä vielä illallakin, jos on ollut kova kiirus. 

Tältä meillä siis näyttää tällä hetkellä. Kiitos Heidi hauskasta blogihaasteesta! 

"Taannoin blogimaailmassa kiersi Naked Truth-haaste, jossa oli tarkoitus paljastaa omat kasvot meikittömänä. Jokainen sisustusbloggaaja tietää, että todellisuus ja arki eivät ole aina sitä, mitä sisustuskuvissa näkyy. Sisustuskuvia otettaessa siivotaan ja puunataan tai vähintäänkin rajataan pahimmat sotkut ja kaaokset tieltä pois, jotta kuvat olisivat inspiroivimpia ja nätimpiä.

Nyt on aika kokeilla jotain muuta. Haastankin sisustusbloggaajat raottamaan realismin verhoa ja kuvaamaan kotiaan juuri silloin, kun koti on kaikkea muuta kuin kuvauskunnossa."

4 kommenttia:

  1. Täytyy todeta, että teidän "naked truth" -koti näyttää sekin ihan jostain sisustuslehdestä poimitulta :) Teillä on feng shuit kohdillaan, ei voi muuta sanoa. t. Big Sis

    VastaaPoista
  2. Kyllä on aivan ihastuttava koti, vaikka kaikki tavarat eivät olekaan ojennuksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen aikaisemmin ollut hirmuisen tarkka kodin siisteydestä ja tavaroiden järjestyksestä, mutta nyt pikkuisen myötä on pakko oppia pikku hiljaa sietämään sotkua ja valmistautua tulevaan touhottajaan, kunhan oppii vähän liikkumaan. :)

      Poista

Thank you for your comment :)