keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Mix & Match

^ Päivän kuva on tällä kertaa Beben kirjahyllystä, jossa uudet leikkikuutiot odottavat leikittäjäänsä! :)

Ihana kevätaurinko on täällä taas!

Meillä on kohta Jn kanssa treffit poliisilaitoksella, kun käydään hakemassa hänelle ja Bebelle passit. Käytiin eilen ottamassa niihin tarvittavat kuvat ja alle kolmikuisen kuvaaminen passia varten ei ollutkaan ihan niin helppoa. Beben pään piti olla suorassa ja eteenpäin, molemmat silmät auki, kädet alhaalla, eikä meidän vanhempienkaan kädet saaneet näkyä. Huh ja puh! Saatiin se kuva loppujen lopuksi otettua, mutta eipäs siitä ihan hirmuisen edustava tullut. Noh, sille voidaan sitten myöhemmin naureskella ja eipäs se passi kuitenkaan ole voimassa kuin sen viisi vuotta. 

Tänä vuonna meillä onkin kaksi ulkomaanreissua tiedossa. Ensimmäinen on perinteinen päiväretki Tallinnaan nyt jo toukokuussa ja jälkimmäinen, melkein kuukauden reissu sitten syksymmällä Espanjaan & Portugaliin. Kesällä olis kyllä kiva piipahtaa Tukholmassakin! :)

2 kommenttia:

  1. Niin mahtava lukea sun fiiliksiä, kun samoilla ajatuksilla täälläkin on menty. Muistan kun viime keväänä haettiin neidille passia. En ymmärtäny ollenkaan, miksei sitä kuvaa voitu ottaa ylhäältä niin, että lapsi olisi makoillut. Neiti kiittää varmasti eskarilaisena, kun katselee passikuvaansa =) Tänä kesänä meillä käydään vain Tukholmassa, vaikka ainahan sitä tekisi mieli matkustella. Jiin kummit odottavat taas kovasti Kanadassa, että koska tullaan, mutta meillä nousee veranta tänä kesänä pystyyn, joten matka saa nyt odottaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! Olisi ollut kyllä paljon helpompaa sekä vanhemmille että vauvalle :) Tukholma on kyllä ihana matkakohde, varsinkin kesällä. Oi, oma veranta! Huippista. Sen postauksia odotellessa ;)

      Poista

Thank you for your comment :)